Sähköpotkulaudat eli skuutit ovat näppärä tapa liikkua Jyväskylässä. Vaikka olen jo esibuumeri, käytän skuutteja satunnaisesti silloin, kun laiskottaa nousta polkupyörän selkään.

Parin vuoden ajamisen ja havainnoinnin perusteella uskallan väittää, että Jyväskylässä skuuttaajat pääosin huomioivat muun liikenteen. Skuuttien pysäköimisessä on kuitenkin paljon petrattavaa.

Yhtä asiaa en ymmärrä lainkaan. Miten voi olla mahdotonta pysäköidä skuutti niin, että se ei tukkisi kulkuväyliä? Eniten näkee hyviä yrityksiä. Ne ovat sellaisia, jossa skuutti kyllä pysäytetään kevyen liikenteen reunaan mutta siten, että skuutin perä on melkein poikittain.

Täysin yli ymmärryksen menevät ne skuutit, jotka jätetään kylmänviileästi keskelle risteystä tai suojatien koroketta ja vaikkapa alikulkutunnelin aukkoon – pahimmassa tapauksessa kulman taakse.