Myöhäisillan lento Kajaaniin on peruttu kokonaan.
Finnair joutui keskeyttämään lentonsa teknisen vian takia. Kajaaniin matkalla ollut lento AY415 palasi noin kymmentä vaille seitsemältä Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa vikaa korjataan. Matkustajia koneessa oli 58 kappaletta.
Asiasta kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist. Hän mainitsee, että matkustajat odottavat vian korjaamista Helsinki-Vantaalla terminaalissa.
– Tavoitteena on, että matkaan päästään, kun vika on korjattu ja kone on todettu lentokelpoiseksi, viestintäjohtaja kertoo.
Hän ei kuitenkaan osaa kertoa, mistä viasta on kyse.
Maailman lentoliikennettä seuraavalta Flightradar24-sivustolta voi havaita, että lento oli ilmassa noin kolmen vartin ajan. Kone ehti saavuttaa kolmen kilometrin lentokorkeuden, kun se kääntyi takaisin kohti Helsinkiä.
Tallqvist lisää, että myöhäisillan lento AY417 Kajaaniin on sen sijaan peruttu kokonaan. Myös tälle hän nimeää syyksi hämärän peittoon jäävän teknisen syyn.
Helsinki-Vantaan verkkosivuilta voi kuitenkin huomata, että Kajaanin lisäksi useita muitakin myöhäisillan kotimaan lentoja on peruttu. AY417:n lisäksi sunnuntaina myös lennot Helsingistä Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren, Joensuun, Kuopion ja Oulun lentokentille jäävät lentämättä.
Finnair on perunut viime aikoina paljon lentojaan johtuen alalla käytävästä työtaistelusta. Perjantaina esimerkiksi uutisoitiin, kuinka yhtiö perui 140 lentoa yhden päivän ajalta. Suurimman osan lennoistaan Finnair kuitenkin lentää normaalisti.