Mediatietojen mukaan monia ihmisiä on loukkaantunut.
Italian pääkaupungissa Roomassa on tapahtunut kaksi räjähdystä, kertoo italialaismedia la Repubblica.
Räjähdykset tapahtuivat itäisessä Roomassa sijaitsevalla bensiini- ja nestekaasuasemalla hieman kahdeksan jälkeen perjantaiaamuna. La Repubblican mukaan toinen räjähdys seurasi ensimmäistä vain muutaman minuutin jälkeen.
Loukkaantuneita on tällä hetkellä 21, joiden joukossa on myös poliiseja ja pelastushenkilökuntaa. Kenenkään henki ei la Repubblican mukaan ole tällä hetkellä kuitenkaan vaarassa.
– Se näytti ihan helvetiltä, kertoo lehdelle yksi räjähdyksestä selvinnyt.


Räjähdys ja sitä seurannut tulipalo nostattivat alueelle suuren savupilven. ZumaWire / MVPHOTOS
Rooman pormestarin Roberto Gualtierin mukaan räjähdysten syy ei ole vielä selvinnyt. Paikalla on tällä hetkellä suuri tulipalo ja läheiset rakennukset ovat vaurioituneet. Myös läheinen lasten kesäleiri evakuoitiin.
– Kesäleirillä oli lapsia, jotka paikallinen poliisi on pelastanut, Gualtieri kertoo.
Räjähdyspaikalla on tällä hetkellä pelastushenkilökuntaa, lainvalvontaviranomaisia sekä siviilisuojelun vapaaehtoisia.
– Näin ensimmäisen räjähdyksen, jossa oli klassinen tulipallo. Pian sen jälkeen tuli toinen räjähdys, joka oli helvetillinen. Taivaalle muodostui tulinen sienipilvi. Se ravisteli koko aluetta, kertoo la Repubblicalle räjähdyksiä todistanut Massimo Bartoletti.
Räjähdykset tapahtuivat itäisessä Roomassa sijaitsevalla bensiini- ja nestekaasuasemalla. ZumaWire / MVPHOTOS