Gaza on nälänhädän kynnyksellä, varoittaa tilannetta seuraava järjestö. Samaan aikaan maailmalla ja niin ikään Suomessa näkemykset Palestiinan valtion tunnustamisesta jakaantuvat.

Gaza on nälänhädän kynnyksellä, varoittaa tilannetta seuraava järjestö. Samaan aikaan maailmalla ja niin ikään Suomessa näkemykset Palestiinan valtion tunnustamisesta jakaantuvat.

Kuva: AFP/Lehtikuva

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti 24. heinäkuuta, että Ranska tunnustaa Palestiinan valtion Yhdistyneiden Kansakuntien YK:n yleiskokouksessa ensi syyskuussa.

Maailman uutisvirrasta tulee ymmärtää, että Israelia on pommitettu raketein, ohjuksin ja ballistisin ohjuksinkin. Iran tukee Hizbollahia, joka tukee Gazaa hallitsevaa ääri-islamistista palestiinalaista terroristijärjestö Hamasia. Ei pidä kritiikittömästi unohtaa Iranin varsinaisen johtajan Ajatollah Khomeinin vuonna 2015 ilmoittamaa ohjelmallista julistusta, ”ettei Israelia enää ole 25 vuoden päästä.”

Hizbollah on maailman raskaimmin aseistettu ei-valtiollinen ryhmä. Sillä arvioidaan olevan 40 000–140 000 ohjusta, ja he itse ilmoittavat sillä olevan noin 100 000 sotilasta. Yhdysvallat, Kanada ja Israel luokittavat Hizbollahin terroristijärjestöksi. EU luokittaa myös Hamasin terroristijärjestöksi.

Iran tukee Hizbollahia sadoilla miljoonilla dollareilla vuosittain; antaa aseistusta, räjähteitä ja sotilaskoulutusta sekä antaa poliittista, diplomaattista ja organisatorista tukea. Tätä tukea saa myös Hamas.

Gazaa hallitseva Hamas teki lokakuussa vuonna 2023 mielipuolista väkivaltaa käyttäen iskun Israeliin. Terroristit tappoivat yli tuhat ihmistä ja he veivät Gazaan yli kaksisataa panttivankia.

En juurikaan ole löytänyt suomalaisista lehdistä tietoja panttivangeista ja Gazan alle terroristisiin tarkoituksiin rakennetusta mittavasta betonilla vahvistetusta ”metroksi” kutsutusta yli 500 kilometrin mittaisesta labyrinttimäisestä luolajärjestelmästä, joka kulkee asuinrakennusten, moskeijoiden, päiväkotien ja sairaaloiden alitse sisältäen ase- ja räjähdevarastoja; ilmastointi-, sähkö-, tietoliikenne-, ja valaistusjärjestelmän, sekä joissakin osin myös vesi ja viemäriputkiston. Luolasto sisäänmenoaukkoineen on todiste siitä, että Hamas käyttää siviilejä kilpenään.

Israelilainen Tal Shomah oli Hamasin vankina 505 vuorokautta. Shomah kertoo, että hän oli kahden muun panttivangin kanssa yli kahdeksan kuukautta vankeudestaan 18 metriä maan alla luolastossa olevassa 12 metriä pitkässä kammiossa, joka oli alle metrin levyinen. Vartijoiden huoneet oli mukavuuksilla varustettuja.

Shomahille kesti kuukauden tottua elämään kuin arkussa tunkkaisessa ja kosteassa luolassa. Heitä kidutettiin väkivallalla, sekä polttamalla aika-ajoin tunnelin osan ohutta happea, jossa Shomah oli. Vangeille oli näytetty tunneleissa olevat räjähteet, joilla tunneliverkoston osia voitaisiin tuhota, jos heitä yritettäisiin vapauttaa.

Shomah oli kysynyt vartijoiltaan, eikö heitä vaivaa se, että Hamasin toiminnan takia Gazassa kuolee viattomia omaisianne. Hänelle vastattiin, että heidän omaiset pääsevät sillä hetkellä paratiisiin.

Kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin vuonna 2003, presidentti Saddam Hussein löytyi Al Dawrista kahden metrin syvyyteen rakennetusta ”hämähäkin koloksi” sanotusta suojapaikasta, eikä loisteliaasta palatsistaan. Hän ei ollut matkalla paratiisiin noilla näytöillä, kuten ei Hamasin Qatarissa asuvat johtohenkilötkään.

Rauno Taskinen

kapteeni evp, Kuopio