Autot eivät pääse eteenpäin, koska puita on koko tien täydeltä.
Kymmeniä puita on kaatunut Pyhäjärventielle Tampereella ukkosmyrskyn takia maanantai-iltana.
Ilta-Sanomien lukija kertoo, että tie on poikki. Hän kertoo, että voimakas tuulenpuuska kaatoi noin 30–40 puuta tielle satojen metrien alueelle. Hän kuvaili, että näytti kuin trombi olisi iskenyt paikalle.
– Puita on koko tien täydeltä niin, ettei autolla pääse eteenpäin, lukija kertoo.
Paikalla olevat ihmiset soittivat hätäkeskukseen, ja ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat paikalle noin kello seitsemältä illalla.
Lukija kertoo, että paikalle sattunut tukkirekkakuski aloitti raivaamistyöt pelastuslaitosta odotellessa. Lukijan havaintojen mukaan henkilövahinkoja ei ole sattunut, eikä puita ole kaatunut autojen päälle.



