Ulkomaalaisilta toisen asteen opiskelijoilta perittävät maksut voivat heikentää Suomen kilpailukykyä osaajista, varoittaa Suomen Yrittäjät.


Yrittäjät ovat huolissaan työvoiman saatavuudesta, jos ulkomaisten opiskelijoiden kouluttautuminen vähenee Suomessa. Adolfo Vera
Suomen Yrittäjät suhtautuu kriittisesti ulkomaalaisten lukiolaisten ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden lukuvuosimaksuihin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vuoden alussa työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella esitys täysikatteisista lukuvuosimaksuista EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
– Maksut vähentäisivät osaavan työvoiman saatavuutta ja vaarantaisivat suomalaisten yritysten kasvuedellytykset erityisesti alueilla, joissa väki vähenee ja kansainvälisyys on elinvoiman ehto, koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjien mukaan osaavan työvoiman saatavuus on yksi Suomen suurimmista haasteista tulevina vuosina, kun syntyvyys on alhainen ja väestökehitys alueellisesti epätasapainossa.
– Lukuvuosimaksut vaikeuttaisivat tilannetta entisestään ja johtaisivat oppilaitosten lakkautuksiin, kouluverkon supistumiseen ja työvoiman saatavuuden heikkenemiseen. Pk-yritysten osaajapula uhkaa kasvua eri puolilla maata, Kinnunen varoittaa.
Ulkomaalaisia opiskelijoita on jo yli sadassa lukiossa eri puolilla Suomea, ja heitä on laajasti myös ammatillisissa oppilaitoksissa. Opiskelu tapahtuu suomeksi tai ruotsiksi, ja opiskelijat ovat opetelleet kielen lähtömaassaan.
Suomen Yritt äjien koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen. Arttu Laitala
Aikalisä tarpeen
Suomen Yrittäjät ehdottaa aikalisää ja koko koulutuskenttää koskevaa strategiaa, joka perustuisi vaikuttavuusarviointiin.
– Osaavista nuorista tullaan kilpailemaan. Opiskelijat, jotka opiskelevat suomeksi tai ruotsiksi, osoittavat vahvaa sitoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kielen osaaminen mahdollistaa jatko-opinnot ja työllistymisen Suomessa, Kinnunen sanoo.
Yrittäjät muistuttavat, että lukuvuosimaksut heikentäisivät Suomen mahdollisuuksia kilpailla osaavasta työvoimasta muiden Euroopan maiden kanssa, joissa toisen asteen koulutus on kansalliskielellä maksutonta.
– Emme saa hukata yhtään mahdollisuutta edistää opiskelu- ja työperäistä maahanmuuttoa, kun ratkaisemme osaajapulaa ja luomme kasvua maahamme, Kinnunen painottaa.