Maineikkaan mietelauseen mukaan urheilu on ”sotaa ilman aseita”, ja ainakin Suomi–Ruotsi-maaottelun satavuotinen historia on toistuvasti todistanut aforismin osuvuuden.
Pääsääntöisesti urheilussa vihoitellaan silti vain hetkellisesti, minkä jälkeen paiskataan kättä ja skoolataan. Näin kävi myös 50. Ruotsi-ottelun päätöspäivän banketissa 1975.
– Nåjde tuli ja sano, että otetaan ystävyyden malja, muistelee Pekka Päivärinta, tuon sunnuntain 5000 metrin juoksun nopein mies.
Lätsä-Pekkana tunnettu Päivärinta ja Bengt Nåjde olivat ottaneet Tukholman olympiastadionilla yhteen sen verran railakkaasti, että molempien suoritukset hylättiin, mikä tuotti seuraavan päivän lehtiin Finnkampenin kaikkien aikojen repäisevimmät otsikot.
– Mä olen monta kertaa miettinyt, että miten se taktiikka onnistui niin täydellisesti, nykyään Kangasalla eläkevuosiaan viettävä Päivärinta, 76, myhäilee.
– Ruotsalaisiakin oli kolme ja heillä samanlainen tilaisuus tehdä omat kuvionsa.
Kohutun juoksun muut suomalaiset – Ismo Toukonen ja Martti Vainio – olivat Päivärintaan nähden tulokkaita.
Lätsä-Pekalle sälytettiin suurin vastuu kolmoisvoitosta, ja vuonna 1975 hän olikin elämänsä kunnossa. Ainoana miehenä maailmassa hän omasi niin mailerin kirikyvyn kuin maratoonarin kestävyyden.
Suomalaisten juoniman taktiikan mukaisesti Päivärinta pani ruotsalaiset puuskuttamaan avausvauhdillaan. Sitten hän hellitti, mutta pysytteli keulapaikalla. Siinä vaiheessa vain Bengt Nåjdella – kokeneimmalla ja pelätyimmällä ruotsalaisella – oli haluja harpata hänen edelleen.
– Siellä ne Pekan kyynärpäät heiluivat, kärkikaksikon kahinaa taaempaa tarkkaillut Martti Vainio, 74, naurahtaa.
Vainiolle kertyi sittemmin vielä toistakymmentä Ruotsi-ottelua, ja hän myöntääkin muistikuviensa juuri tuosta juoksusta olevan ”hieman huonot”.
Kuka siis töni ketä ja millaisin seurauksin?
– Ainoa virhe koko juoksussa oli se, kun Nåjde yritti ohittaa sisäkautta, painottaa Päivärinta.
Silloin miesten kyynärpäät kieltämättä kolhivat toisiaan, mutta eihän ruotsalaisen ollut pakko kiilata aivan liian ahtaaseen paikkaan.
– Siellä on seitsemän rataa varalla, jos haluttaa juosta ohi.
5000 metrin juoksun alku oli sopuisa, mutta myöhemmin tapahtui enemmän. Kuvassa Päivärinta johtaa takanaan Nåjde ja Bengtsson. Pressfoto
Kuuden miehen porukka oli vielä puolimatkan vaiheilla suurin piirtein koossa. Sitten Päivärinta päästi suomalaiset edelleen. Valittua taktiikka noudattaen hän jäi jarruttelemaan vastustajia juosten näiden edessä ”slalomia”, kuten ruotsalainen televisioselostaja huudahti.
Viimeiset viisi kierrosta puolet katsomosta vihelsi, puolet huusi hurraata. Ruotsi-ottelun pitkässä historiassa desibelit ovat voineet nousta korkeammalle vain Helsingissä, jossa Olympiastadion vetää väkeä Tukholmaan nähden kaksinkertaisen määrän.
Siellä on seitsemän rataa varalla, jos haluttaa juosta ohi.
Pekka Päivärinta
Huutomyrsky ei hätkähdyttänyt iltapäivän helteessä hikoilleita miehiä.
– Katsomohan pitää Ruotsi-ottelussa aina jonkinmoista möykkää, muistuttaa Vainio.
– Me vain yritettiin Ismon kanssa juosta muilta karkuun.
Viimeistä edellisen kierroksen alussa Vainiolla ja Toukosella oli liki 50 metriä etumatkaa seuraavaan kaksikkoon, Göran Bengtssoniin ja Päivärintaan. Sillä hetkellä ruotsalainen siis toimi Lätsä-Pekan tukkeena – ja katsomon jokainen silmäpari seurasi heidän välienselvittelyään.
– 700 metriä taisi olla maaliin, kun vilkutin ja lähdin, Päivärinta kuvailee katsomon lopullisesti villinnyttä elettään.
Ruotsalaista hän morjensti, yleisölle näytti voitonmerkkiä.
Vaikka Päivärinta joutui ohittamaan Bengtssonin miltei kolmannelle radalle koukaten, protestinaihetta tilanteessa ei ollut, kun kerran pujottelujuoksu lukeutuu edellä menijän etuoikeuksiin.
Reilun kierroksen kestäneen takaa-ajon jälkeen Päivärinta sivuutti Toukosen ja Vainion, ylitti maaliviivan voitonmerkkiä jälleen väläyttäen ja oli päätyä katsomosta rynnänneen puolialastoman suomalaisen syliin.
Suunnitelma toimi, kolmoisvoitto lohkesi! Paras ruotsalainen hävisi Vainiolle, viimeiselle suomalaiselle, toistasataa metriä.
Piikkareita riisuessaan Päivärinta joutui toimittajien piirittämäksi ja myönsi hylkäystuomion mahdollisuuden, vaikka kiisti sääntörikkeet omalta kohdaltaan. Miten hän aavisti kohtalonsa?
– Kyllä mä muistan yhden punaisen lipun nähneeni, Päivärinta uumoilee.
– Se oli vissiin siinä vaiheessa, kun Nåjde pyrki sisäkautta ohi.
Ennen kuin voittajan hylkäys kuulutettiin, Lätsä-Pekka ennätti entisestään riehaannuttaa yleisöä kunniakierroksella. Ja kun pitkät viestit oli juostu, kuohuvan katsomon ja joukkuetovereiden yhteinen yllytys sai hänet huudattamaan kansaa vielä kertaalleen.
Se oli ”kunniakierros” lainausmerkeissä.
– Pullo siellä lensi radalle, Päivärinta kuittaa elämänsä uhkarohkeimman ratakierroksen.
Vaikka suomalaisia ja ruotsinsuomalaisia taisi olla katsomossa enemmän kuin ruotsalaisia, vihellysmetakasta ei tullut loppua. Se saatteli Toukosta ja Vainiota myös palkintojenjakoon.
Toimittajat ehtivät haastatella Päivärintaa juoksun jälkeen voittajana. Hetkeä myöhemmin suomalaisen suoritus hylättiin. Pressfoto
Kun ruotsalaiset ratavalvojat raakkasivat Päivärinnan suorituksen, Suomen joukkueen protesti johti Bengt Nåjden hylkäämiseen.
Nåjden palaute painettiin paikalliseen lehteen: ”Oli väärin diskata ketään tässä juoksussa.”
Samoin ajateltiin suomalaisleirissä. Valmennuspäällikkö Antti Lanamäen mukaan ”pieni show” kuuluu urheiluun, eritoten Ruotsi-otteluun, ja joukkueen kapteeni Jorma Kinnunen jutteli ”normaalista taktikoinnista”.
Entä jos keihäsmies Kinnunen olisi juossut Lätsä-Pekan piikkareissa?
– Olisin varmasti tullut diskatuksi, mutta yhtään ruotsalaista ei olisi tullut maaliin!
Vain lehdistön suunnalla oltiin toista mieltä.
– Minulle jäi sellainen kuva, että Pekkaa lyötiin aika lailla, muistelee Martti Vainio ja on aivan oikeassa.
Ruotsin lisäksi Päivärinnan ”pelleily” tyrmättiin pääkirjoituksia myöten Suomessa. Hänen sanottiin loukanneen ”rehtiä urheiluhenkeä” ja ”pilanneen kaiken” juhlaottelussa.
Mistä moinen tuomiohenki?
– Se minua ihmetytti, hymähtää Päivärinta.
Ainakaan taloudenpidon tajusta mediamyrsky ei johtunut.
– Molempien (maiden) liittojen talous oli pitkälti kiinni yhden viikonlopun tuotosta, ja silloin kai on selvää, että halutaan viihdyttää yleisöä.
Seuraavan eli vuoden 1976 maaottelun lipunmyynti lähti liikkeelle ennätysvauhtia ja yhtä kuumana kävi Päivärinnan kotipuhelin.
– Ruotsalaisilla oli kauhea yritys saada mut sinne juoksemaan, lennot ja hotellit ja mitä vain tarjottiin.
Valmista kilpailuohjelmaansa hän ei silti peukaloinut eikä siten palannut sinä vuonna Pohjanlahden taakse.
Kaikki asianosaiset joka tapauksessa toipuivat ”skandaalijuoksusta” illan valomerkkiin mennessä.
Virallisen tuloslistan kolmas mies Göran Bengtsson kyllä herjasi Päivärintaa maaliin ehdittyään ja harmitteli, ettei ollut pamauttanut tätä ”päin turpaa”, mutta myös hän yhtyi päätösbanketin ystävyysmaljaan.
Ikimuistoinen urheilusota oli taisteltu vajaassa varttitunnissa ja suuret tunteet jätetty hikiroiskeiden kostuttamalle radalle.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen tietokirjailija, historioitsija ja yhteiskuntatieteiden tohtori.