Vapaat|Joulu ja vuodenvaihde on mahdollisuus viettää lomaillen, kun muutaman lomapäivän sijoittaa harkiten.
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Joulun ja uudenvuoden aikaan on mahdollisuus jopa 16 päivän vapaaseen vain muutamalla lomapäivällä.
Joulun pyhät osuvat arkipäiville, mikä mahdollistaa pitkän vapaajakson lomapäiviä sijoittamalla.
Vapaan pituus riippuu työpaikasta ja ammatista, mutta parhaimmillaan 16 päivän vapaa onnistuu viidellä lomapäivällä.
Syksyn pimetessä voi piristää tieto siitä, että jouluna ja uutenavuotena on mahdollisuus pitkään lomaan.
Jos muutaman ylimääräisen lomapäivän onnistuu sijoittamaan oikeisiin kohtiin, edessä voi olla lähes kahden viikon vapaa.
Miten se on mahdollista?
Tänä vuonna joulun ja uudenvuoden pyhät osuvat arkipäiville. Kun sijoittaa kolme lomapäivää loppuvuoteen ja yhden lomapäivän alkuvuoteen, luvassa on kahdentoista päivän yhtäjaksoinen vapaa.
Työpaikka ja ammatti vaikuttavat siihen, miten vapaita on. Jos työviikko alkaa maanantaina ja päättyy perjantaina, joululoma voi parhaassa tapauksessa pidentyä paljon vain neljällä tai viidellä ylimääräisellä lomapäivällä. Tämä on mahdollista, jos jouluaatto on lähtökohtaisesti vapaapäivä töistä.
Jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä osuvat keskiviikolle, torstaille ja perjantaille. Joulu sattuu siis sopivasti niin, että heti sen jälkeen saa nautiskella viikonlopusta.
Kolme lomapäivää pitää sijoittaa seuraavan viikon alkuun, jos haaveilee lähes kahden viikon lomasta. Tällöin lomapäivät olisivat maanantai (29.12.) ja tiistai (30.12.) sekä uudenvuodenaatto, jota vietetään keskiviikkona (31.12.). Torstai 1.1. on uudenvuodenpäivä, arkivapaa.
Kun yhden lomapäivän sijoittaa uudenvuodenpäivää seuraavalle perjantaille, 2.1.2026, ollaankin jo viikonlopussa, 3.1.–4.1. Lauantaista ja sunnuntaista pottiin kertyy viimeiset vapaat – kaksitoista päivää on täynnä.
Joillain aloilla vapaaputki saattaa olla vielä pidempi, jos uudenvuoden aatto ei ole työpäivä.
Jos työnantaja suhtautuu joulun ajan lomailuun joustavasti, lomaa saa parilla lisäpäivällä pidennettyä entisestään. Jos edellä mainittujen jatkoksi pitää lomaa vielä 22. ja 23. joulukuuta, peräkkäisten vapaapäivien määrän saa kasvatettua jopa 16:een.
Parhaassa tapauksessa 16 päivän vapaa on järjestettävissä vain viidellä lomapäivällä.
Tämän skenaarion toteutuminen edellyttää tietenkin suopeaa työnantajaa. Monella alalla joulun aika on kiireistä, eikä pitkiä joululomia välttämättä ole mahdollista pitää.
Tammikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla edessä on houkutus. Työviikkoa saisi nitistettyä kaksi päivää lyhyemmäksi ottamalla maanantain vapaaksi. Tiistai on pyhäpäivä, kun vietetään loppiaista.
Yksi lomapäivä lisää vuoden alkuun saattaa kuulostaa hyvältä idealta. Kun vilkaisee vuoden 2026 kalenteria tarkemmin, ajatukset saattavat muuttua.
Kulunut vuosi on muutenkin ollut arkipyhien suhteen otollinen. Tänä vuonna pyhäpäiviä osuu arkiviikolle kymmenen, suurin mahdollinen määrä. Kun arkipyhien kylkeen lisää neljä tai viisi lomapäivää jouluksi, hengähdystaukoa töistä voi pidentää entisestään.
Ensi vuosi ei ole arkivapaiden suhteen aivan yhtä antelias: arkivapaita on tuolloin yhdeksän, sillä tapaninpäivää vietetään perjantain sijaan lauantaina.
Joka tapauksessa tämän vuoden pitkä joululoma on pehmeä lasku vuoteen 2026.