Tänään8:56
Oppositiopoliitikot arvostelevat hallitusta ammattikoulun ongelmista.
Yle uutisoi maanantaina, että lähiopetus ammattikouluissa on vähentynyt rajusti ja sillä on ollut merkittäviä seurauksia oppilaiden osaamiselle. Peräti kolmasosa ammattikoulujen rehtoreista kertoi Ylen kyselyssä, että lähiopetusta on karsittu säästöjen takia 2020-luvulla. Ammatillisten opettajien etujärjestö AO toimitti Ylelle laskelman, jonka mukaan lähiopetus yhtä tutkintoa kohti on vähentynyt vuosikymmenessä keskimäärin jopa yli 300 tuntia.
Päivän politiikan aiheet kätevässä paketissa – Tilaa Uuden Suomen maksuton uutiskirje
Kun vielä 2000-luvun alussa yhteen ammatilliseen tutkintoon kuului noin 3 500 tuntia lähiopetusta, nykyään vastaava luku on noin 2 100 tuntia, Yle kertoo. Taustalla on muutos, jossa etenkin yleissivistäviä aineita karsittiin.
Yle kertoo myös 16-vuotiaasta Veetistä, joka loukkaantui vakavasti ammattikoulun muurauskurssilla. Opettaja ei ollut paikalla tai koulurakennuksessa, kun työtakin hiha tarttui työkoneeseen niin, että käsi ja osa rintakehästä puristuivat kuljetinpyörän ja ohjausraudan väliin. Nyt vammat ja kovat kivut haittaavat hänen elämäänsä joka päivä, Yle kertoo.
”Järkyttävintä on välinpitämättömyys”
SDP:n toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm kertoo saaneensa palautetta siitä, että kukaan ei ole kiinnostunut ammattikouluista, eikä lähiopetusta ole.
”Järkyttävintä on kuitenkin välinpitämättömyys työturvallisuudesta. Turvavälineet koneissa ei ole huvinvuoksi. Voidaan muka joustaa työturvallisuudesta ja ottaa riski, ettei kenellekään käy mitään sillä välin, kun opettaja käy kaupassa työajalla”, Malm ihmettelee viestipalvelu X:ssä.
SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar vaatii, että jokaiselle nuorelle on turvattava laadukas opetus ja riittävä määrä lähiopetusta myös ammatillisessa koulutuksessa. Hänen mukaansa Ylen selvitys ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen määrän romahduksesta on huolestuttava.
”Kyse on oppivelvollisuuttaan suorittavista nuorista, joilla on oikeus saada laadukasta koulutusta, riittävä yleissivistys ja paras mahdollinen alku työelämään. Nyt näin ei ole. Sen sijaan yhteiskunta on sysännyt yhä enemmän vastuuta yrityksille sekä usein vielä teini-ikäisille nuorille, jotka tarvitsisivat vielä opettajan ohjausta”, Razmyar toteaa tiedotteessa.
Razmyarin mukaan näyttää siltä, että Sipilän hallituksen aikana tehty ammatillisen koulutuksen reformi ei ole onnistunut tavoitteessaan parantaa ammatillisen koulutuksen laatua. Sipilän kaudella ammattikouluilta leikattiin noin 200 miljoonaa. Viimeistään ensi vaalikaudella on tehtävä tarvittavat korjausliikkeet, hän sanoo.
”Olen kiertänyt ammatillisia oppilaitoksia tänä syksynä ja saanut myös paljon viestejä koulutuksen järjestäjiltä. Ammatillisen koulutuksen reformi on johtanut usein yhteisöllisyyden vähentymiseen sekä siihen, että perustaitoihin ja yleissivistävään opetukseen pystytään panostamaan aiempaa vähemmän.”
”Kun tähän päälle lisää vielä Orpon hallituksen ammatilliseen koulutukseen tekemät merkittävät leikkaukset, monessa oppilaitoksessa ollaan todella tiukalla. Meillä ei ole varaa siihen, että ammatillista tutkintoa opiskelevat nuoret eivät saa tarvitsemaansa opetusta.”
Syytös ”luokkapolitiikasta”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan vaatii hallitusta perumaan 120 miljoonan euron leikkauksen ammatilliseen koulutukseen.
”Tämä on luokkapolitiikkaa pahimmillaan. Ammattiin opiskelevien tarpeita ei nähdä todellisina, vaan ammatillinen koulutus näyttäytyy vain ikuisena säästökohteena. Tämä saa nyt riittää, leikkaukset on peruttava, ammattiin opiskelevat ansaitsevat parempaa”, Koskela sanoo tiedotteessa.
”Olen vieraillut ammatillisissa oppilaitoksissa ja viesti heiltä on ollut selvä. Rahoitusleikkaukset ovat johtaneet lähiopetuksen määrän romahdukseen, usko koko koulutukseen horjuu, ja huoli oppilaista on suuri. Näin ei voi jatkua.”
Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz pitää luokkapolitiikkapuheita ”reippaina”.
”On totta, että lisärahoitus olisi tarpeen. Samaan aikaan on hyvä nähdä ne selkeät positiiviset uudistukset, jotka hallitus ammatilliseen koulutukseen tekee”, hän toteaa viestipalvelu X:ssä.
Myös Kataisen hallitus leikkasi merkittävästi toisen asteen koulutuksesta. Kataisen hallituksessa leikkauksista olivat päättämässä myös SDP ja vasemmistoliitto, joka jätti hallituksen keväällä 2014, koska ei voinut hyväksyä hallituksen kehysriihiesitystä.