Leikki on lapselle ominainen tapa olla ja elää. Se edistää kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Laukaan varhaiskasvatuksessa tämä leikin varjolla tapahtuva kasvatustyö on nostettu tulevan kahden vuoden painopistealueeksi. Toive kehittämisen teemasta on tullut asiakastyytyväisyyskyselyistä eli lasten vanhemmilta ja lapsilta.
– Vapaat ja ohjatut leikkihetket ovat pedagogisesti todella tärkeitä. Arvioimme sekä kehitämme leikkiympäristöjä ja koulutamme henkilöstöä. Koulutukset ovat jo menossa. Myös vuorovaikutukseen, kohtaamiseen, pienryhmätoimintaan ja liikuntaan satsataan, kertoo varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio.
Vuodesta 2016 alkaen varhaiskasvatuksessa on lisätty pienryhmätoimintaa, jossa voidaan paremmin järjestää ohjattua leikkiä.
