Tänään14:54
Viron tiedustelupäällikkö Kaupo Rosin kertoi Viron yleisradion ERR:n haastattelussa maanantaina, että myös Suomen ja Latvian rajoilla oli lokakuussa venäläisten aktiviteettia yhtä aikaa kuin Saatsen saappaassa Viron rajaseudulla.
Saatsen saapas on Koillis-Viron rajan lähellä sijaitseva Venäjän alue, jonka läpi virolaiset saavat ajaa tietä pitkin ilman viisumia, mutta eivät pysähtyä. Tiellä nähtiin lokakuussa seitsemän sotilaspukuista henkilöä aseet käsissään, kasvot peitettynä. Kyse oli arvioiden mukaan Venäjän hybridioperaatiosta. Viro sulki tien tarkoituksenaan estää mahdolliset provokaatiot ja välikohtaukset ja varmistaa Viron kansalaisten turvallisuus.
Päivän politiikan aiheet kätevässä paketissa – Tilaa Uuden Suomen maksuton uutiskirjeTavallisuudesta poikkeavaa ei havaittu
Uuden Suomen tavoittama Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja Mikko Kallinen kertoo lukeneensa ERR:n jutun. Kallisen mukaan kyseisenä ajankohtana Suomen ja Venäjän rajalla tehtiin normaalimäärä havaintoja Venäjän rajavartiopalvelun toiminnasta. Rajavartijat näkevät toisiaan puolin ja toisin työtehtävissä rajan läheisyydessä.
”Mitään intensiteetin muutosta tai tavallisuudesta poikkeavaa emme tuona aikana havainneet. Minun käsitykseni on, että Viron tiedustelupalvelun johtaja viittaa laajempaan sisäisen turvallisuuden varautumiseen Venäjän näkökulmasta, koska samoihin aikoihin oli Ukrainan drooni-iskuja Venäjän kohteisiin”, Kallinen kommentoi.
Itärajalla pitkäkestoinen häiriötilanne
Kallisen mukaan Suomen ja Venäjän välisellä rajalla on käynnissä poikkeuksellisen pitkäkestoinen häiriötilanne.
”Joulukuusta 2023 alkaen rajanylityspaikat ovat olleet suljettuina, mikä kuvaa hyvin tätä häiriötilanteen luonnetta.”
Kallisen mukaan luvattomia rajanylityksiä on itärajalla ollut tänäkin vuonna ja niistä on tiedotettu julkisuuteen. Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella luvattomia rajanylityksiä on ollut tänä vuonna neljä ja rajanylittäjät on otettu kiinni. He ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta.
Lue myös:
”Putinin doktriini perustuu siihen” – Venäjä tekee sopimuksen vain Ukrainalle synkällä ehdolla, sanoo Mika AaltolaRajan ylittäneissä sotaa pakenevia
Jo ennen itärajan sulkemistakin luvattomia rajanylityksiä on Suomen ja Venäjän välisellä rajalla ollut. Kallisen mukaan rajan yli luvattomasti tulevien henkilöiden profiilissa on kuitenkin tapahtunut muutos rajanylityspaikkojen sulkemisen jälkeen.
”Kun olemme nyt sotaa käyvän maan naapurimaana, niin luvattomien rajanylittäjien joukossa voi olla henkilöitä, joilla on sotakokemusta tai he pakenevat sotaa eli joukossa voi olla myös venäläisiä. Aikaisemmin oli ennemminkin lähdetty esimerkiksi Lähi-idästä hakemaan turvapaikkaa”, Kallinen kertoo.
Laittomien maahantulojen määrä koko Suomen itärajan maastorajalla kasvoi huomattavasti vuonna 2022, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Kun vuonna 2021 luvattomia rajanylittäjiä oli viisi, niin vuonna 2022 heitä oli 26. Vuonna 2023 rajan ylitti luvattomasti 20 henkilöä ja viime vuonna 39 henkilöä. Tänä vuonna laittomia maahantuloja on ollut kymmenen.