Suomen tulisi kokoomuksen europarlamentaarikon Mika Aaltolan mukaan keskittyä nyt vahvemmin sitä lähellä oleviin maihin.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Mika Aaltola näkee, että Suomen kannattaisi laittaa nyt Yhdysvaltojen kanssa rakennettujen kahdenkeskeisten suhteiden sijaan paukkuja Euroopan pohjoiseen alueeseen.

Taustalla on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös asettaa kahdeksalle maalle kymmenen prosentin tuontitullit Grönlantiin liittyvän kiistan takia.

Nämä maat lähettivät hiljattain joukkoja Grönlantiin osallistumaan Tanskan isännöimän harjoituskokonaisuuden suunnitteluun. Tässä joukossa on myös Suomi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on Aaltolan mukaan toimissaan impulsiivinen. ZumaWire / MVPHOTOS

Trumpin impulsiivisuus tekee Aaltolan mukaan sen, että asiat saattavat mennä mihin tahansa suuntaan myös Yhdysvaltojen ja Suomen välisissä suhteissa.

– Hän [Trump] on sanonut puolustavansa maita, jos se on Yhdysvaltain kansallisen intressin mukaista. Silloin kannattaa miettiä, että miten se kansallinen intressi määrittyy tässä tilanteessa, Aaltola sanoi Iltalehden erikoislähetyksessä.

Nato-jäsenyys vuonna 2023, kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus (DCA) vuonna 2024 ja viimeisimpänä Yhdysvaltojen kanssa sovitut jäänmurtajakaupat vuonna 2025 ovat vieneet Suomea viime vuosina huomattavasti lähemmäksi Yhdysvaltoja.

– Kurotimme suoriin suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa ja puhuimme, että Suomen turvallisuus on monen lukon takana. Trump avaa sen lukon yhdellä avaimella nopeasti.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Mika Aaltola vieraili Iltalehden erikoislähetyksessä, jossa perattiin Trumpin toisen kauden ensimmäistä vuotta. Pasi Liesimaa

Aaltolan mukaan nyt on ymmärrettävä se, että ne maat, joiden erityisten intressien kohteena Suomi on, ovat kartalla suhteellisen tarkasti määriteltävissä.

Näitä maita ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Saksa, Britannia ja Puola. Joukko on suurin piirtein sama kuin ne, joille Trump viikonloppuna määräsi Grönlannin tilanteen takia tuontitullit. Tämä on Aaltolan mukaan se joukko, jonka puolta Suomen kannattaisi pitää.

– Ikävä kyllä se johtaa nyt konfliktiin Washingtonin kanssa. Se saattaa johtaa siihen, että niitä jäänmurtajia ei tilatakaan.