Isä haki kaapatun lapsensa Kreikasta yli vuosi sitten. Nyt äiti palasi Suomeen.


Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi 40-vuotiaan naisen matkustuskieltoon. Eevi Karvinen
Äiti vei 4-vuotiaan lapsensa Suomesta Kreikkaan jouluna 2024 ja jäi sille tiellensä. Tätä nykyä 40-vuotias nainen palasi pitkältä karkumatkalta takaisin Suomeen vuoden 2026 alkupuolella. Lentokentällä oli vastassa karu yllätys.
Poliisi oli etsintäkuuluttanut äidin yli vuosi aiemmin. Niinpä hän jäi kiinni heti Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Poliisi epäilee äitiä törkeästä vapaudenriistosta, lapsikaappauksesta ja väärennyksestä. Kaikki teot liittyvät siihen, kun äiti vei lapsensa ulkomaille. Poliisi epäilee, että äiti väärensi lapsen isän nimen matkustuslupa-asiakirjoihin ja poistui maasta.
Lapsi ei lopulta ollut kateissa pitkään. Äiti lähti lapsensa kanssa Kreikkaan 20. joulukuuta 2024, ja isän onnistui tuoda lapsi Suomeen 26. joulukuuta.
Rikostutkinta oli odottamassa naisen löytymistä. Kun nainen vihdoin saapui Suomeen, esitti poliisi hänen vangitsemistaan.
Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi, että vangitsemisen sijaan nainen määrättiin matkustuskieltoon.
– Nyt on selvittelyssä, mitä teon taustalla on, sanoo rikoskomisario Mikko Uusimäki Pohjanmaan poliisista.
Uusimäen mukaan äiti on myöntänyt tapahtumat.
Iltalehden tietojen mukaan äidin ja isän suhde päättyi pari vuotta ennen epäiltyä lapsikaappausta.