XL5 palaa kesän festareille kuusihenkisenä, kun kaikki yhtyeessä vaikuttaneet jäsenet ovat ensimmäistä kertaa samalla lavalla.

1990-luvulla villinnyt poikabändi XL5 tekee paluun.

Vielä pari vuotta sitten bändin keulakuva Mika ”Mica” Ikonen linjasi painokkaasti Iltalehden haastattelussa: ”Ei palata ikinä.”

Nyt koko yhtye onkin antamassa Iltalehdelle haastattelua ensi kesän festaripaluusta ja julkaisemassa jo perjantaina uutta versiota jättihitistään Kaunis peto.

Vuonna 2026 yhtyeen perustamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Paluukeikoilla ovat mukana ensimmäistä kertaa kaikki XL5:ssä vaikuttaneet jäsenet, joten yhtye nähdään lavoilla kuusihenkisenä.

XL5-yhtyeen perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Anniina Nikander

Mikä sai heidät pyörtämään tiukan linjauksensa?

Asiaan vaikutti erityisesti Miika ”Elo” Eloranta, joka kertoo olleensa paluukyselyiden suhteen viimeiset 30 vuotta yhtyeen vastarannan kiiski.

– Minulle soitettiin, että Helsinki City Festival voisi olla kiinnostunut, että mitäpäs jos tulisitte soittamaan. Olen ollut 30 vuotta aina vähän, että ei pysty, mutta nyt ajattelin, että no tämähän olisikin ihan hauska juttu. Sitten ruvettiin pohtimaan ja kehittelemään, Eloranta summaa.

– Soittelin nämä jätkät läpi. He olivat vähän ihmeissään, että mitä se vastarannan kiiski soittaa, nyt on oltava tosi kyseessä, hän kertoo.

– Varmaan 15 vuotta meitä on kyselty varmaan joka vuosi. Kaikki tietää, että laitan teille tekstaria melkein vuosittain, että hei taas tuli kysely, miten tähän vastataan? Miikalta tulee, että ei missään tapauksessa. Mahtavaa, että nyt tämä meni näin päin, Ikonen intoilee.

– Meidän vakaa aikomus vielä tuossakin vaiheessa oli, että ei koskaan tehdä comebackia, mutta tässä nyt Miikan kääntyminen käännytti koko muun porukan, Ikonen jatkaa aiemmasta lausunnostaan.

Poikabändihysteria

Paluuseen valmistautuminen on ollut vireillä jo noin puolentoista vuoden ajan. Ensimmäinen haaste on ollut aikataulujen yhteensovittaminen. Siinä missä ysärillä parikymppiset jätkät kiersivät keikoilla ympäri Suomea, on tänä päivänä jokaisella jäsenellä omat työt, perheet ja erilaiset elämäntilanteet.

Suunnitellessaan tulevia keikkoja yhtyeen jäsenet ovat palanneet nostalgisiin muistoihin vuosien takaa. Osin kiertueaika oli niin intensiivistä, että muistia on jouduttu virkistämään kuvien ja videoiden avulla.

XL5 on tarkastellut ennen paluukeikkojaan nostalgista kuvamateriaalia. He kuvailevat videoita hellyyttäviksi. ”Aika poikasia”, he toteavat kuin yhdestä suusta. Kuva vuodelta 1996. JARNO JUUTI

– Se on jäänyt elävästi mieleen, että siellä Chevy Vanissa istuttiin yötä päivää, aloittaa Petteri ”Pete” Tolonen.

– Se kaikki tapahtui niin kauhean räjähdysmäisen nopeasti silloin. Ehkä se on senkin takia vähän painunut unholaan, kun sitä ei pystynyt sisäistämään sitä kaikkea. Istuttiin autossa, oltiin lavalla ja haastatteluissa, jatkaa Perttu ”Jami” Jaakkola.

Poikabändi aiheutti aikoinaan suoranaista hysteriaa ja heitä tituleerattiin seksisymboleiksi tai ”nuorten naisten päiväunien” kohteeksi. Järjestyksenvalvojilla riitti töitä keikkapaikoilla, kun yhtyeen jäseniä kuljeteltiin kulisseista lavoille.

Fanit päivystivät myös studion edessä aamusta iltaan ja fanikirjeitä vastaanotettiin.

– Itse asuin samassa talossa, joten ne ihmiset olivat tavallaan koko ajan iholla. Se oli aluksi tosi mahtavaa, mutta sitten se rupesi olemaan vähän jännittävääkin, Ikonen sanoo.

– Olen kiitollinen, että olen saanut kokea sellaisen, koska tuota koetaan Suomessa tosi vähän, hän jatkaa.

Toni ”Tontsa” Uotila kuvailee, kuinka yhtyeen alkuvaiheilla heitä yritettiin asettaa tiettyyn poikabändimuottiin. Maailmalla samoihin aikoihin villitsivät esimerkiksi Take That ja East 17.

– Emme me ole mikään Take That, enemmän näytettiin ehkä The Prodigyltä. Ollaan kaikki niin omia persoonia ja tuotiin paljon siihen hommaan omaa. Se oli meidän versio poikabändistä, suomalainen versio.

Jarkko ”Jake” Jokivalli, Petteri ”Pete” Tolonen, Perttu ”Jami” Jaakkola, Miika ”Elo” Eloranta, Mika ”Mica” Ikonen ja Toni ”Tontsa” Uotila palaavat keikkalavoille. Anniina Nikander

Rokkareiden laajassa joukossa poppia tekevät poikabändit eivät olleet ”kuumimmassa huudossa”.

– Se oli šokki ihan kotipiirissäkin. Kaverit olivat, että mihin sä olet lähdössä. Sä olet täysin erilainen ja tuollaisessa mukana, Jarkko ”Jake” Jokivalli heittää.

– Sekin oli jotenkin šokki ihmisille, että olimme tällainen ”tehty tuote”. Sitä koetettiin leimata koko ajan meille, että emme olleet oikeita, Jaakkola jatkaa viitaten bändin kasaamiseen.

Yksi linjaus

Muistot vilisevät läpi haastattelun: milloin on menty lavasta läpi, milloin se levy julkaistiinkaan tai milloin kuka keksi ja mitä tempauksia lavalla. Jamin nahkaliivejä sekä valtavia toppatakkeja palautellaan mieliin.

Porukka vakuuttaa, että vaikka toisten näkemisistä olisi pidempikin aika, juttu jatkuu aina siitä, mihin se viimeksi jäi.

– Tässä mikään ei ole muuttunut muuta kuin että ikää tulee. Porukkaa kun kuuntelee ja tätä juttujen tasoa, niin kyllä se on yhtä laadukasta kuin 30 vuotta sitten, yhtye toteaa yhdessä.

Yksi muutos on kuitenkin osalle varma.

– Nykyään pysyy paita päällä, Jokivalli linjaa ensimmäisenä ja yhtye komppaa mukana.

– Mennään tällä nykytyylillä ja nykyäijillä, mutta pilke silmäkulmassa, Jaakkola jatkaa.

Yhtyeen mukaan ehkä joitain sanoituksia ja joitain tanssiliikkeitä on tarkasteltava uudelleen ennen keikkoja. Asioita, jotka 30 vuotta sitten aloittaneista poikabändiläisistä ei tunnu enää omalta, ei tarvitse toteuttaa. JARI TERTTI

Ikonen epäilee itseään, eikä uskalla linjata aivan yhtä painokkaasti.

– En ole varma, katsotaan missä kunnossa olen kesällä.

Yhtye toivoo festarikesältä sitä, että jotkut löytäisivät heitä katsomaankin.

– Jännittää, mikä se vastaanotto on. Eihän me sitä tiedetä ollenkaan. Mutta olisi siistiä, että ne fanit joihin olen törmännyt vuosien varrella ja jotka sanovat, että osaavat ulkoa kaikki biisit, niin olisi makeeta nähdä se porukka eturivissä rynnimässä, Tolonen pohtii.

Kesän jälkeen

Ikonen lisää myöhemmin, että yksi syy paluulle oli myös tunne, että jotain jäi aikoinaan kesken.

Hän kertoo olleensa kolmannen levyn kohdalla yhtyeen kokeman pyörityksen olleen liikaa ja hän tarvitsi taukoa. Hän valitsi viettää aikaa perheensä kanssa. Yhtye vakuuttaa, että lopetuspäätökseen ei liittynyt aikoinaan dramatiikkaa, vaan porukka jakautui luonnollisesti omiin jatkoprojekteihinsa.

Mika Ikonen kertoo kaivanneensa taukoa intensiivisten parin vuoden jälkeen. Sittemmin yhtye on tehnyt keikkaa erilaisilla kokoonpanoilla silloin tällöin, mutta kokonaisuudessaan heitä ei ole nähty keikkalavoilla sitten vuoden 1998. Anniina Nikander

– Halutaan nyt tehdä tämä. Kirjoitetaan ikään kuin kirja valmiiksi tai viimeinen luku siihen. Tämä festarikesä 2026 ja sitten laitetaan kannet kiinni, yhtye sanoo toinen toisiaan täydentäen.

– Sitten ei nähdä kymmeneen vuoteen… ennen kuin Elo soittaa taas, Jokivalli letkauttaa.

Kun yhtyeeltä koittaa varmistaa, että onko nyt tehty päätös, että paluu jää yhden festivaalikesän mittaiseksi, tulee hyvinkääläisistä yhtäkkiä savolaisia.

– Suattaapi olla… tai suattaapi olla olematta, he alkavat veistellä.