Saksanpaimenkoira Jönssi, 6, suorastaan pinkaisee ulos auton takakontissa olevasta häkistä.

Jönssi lähtee nenä kiinni maassa haistelemaan vieressä olevaa kävelytietä. Auton vieressä seisovaan tuiki tuntemattomaan ihmisen se luo tuskin katsettakaan. Mitä? Enkö olekaan sille uhka?

– Et. Sinä kuulut sen laumaan, kun olemme nähneet nyt tässä parkkipaikalla. Mutta jos tuolta tieltä lähtisi nyt kävelemään meitä kohti joku, se kiinnittäisi huomiota, toteaa Jönssin ohjaaja Pekka Kuparinen.

Kuparinen työskentelee vanhempana konstaapelina Helsingin poliisilaitoksella. Jönssi ei ole tavallinen lemmikki, vaan suojelukoulutettu partiokoira.

Jönssi on yksi Helsingin poliisilaitoksella työskentelevästä noin paristakymmenestä partiokoirasta. Se on ensisijaisesti koulutettu jahtaamaan poliisia karkuun pötkiviä tai kadonneita ihmisiä sekä voimakäyttötilanteisiin, eli käymään tarvittaessa ihmiseen kiinni, jos tilanne niin vaatii. Toissijaisesti se etsii räjähteitä ja aseita.

Poliisikoirilla on tiettyjä piirteitä, jotka ovat eduksi työssä.

– Hyvä partiokoira on itsenäinen ja rohkea. Tietynlainen röyhkeys on poliisikoiralle hyvä.

Kuparinen sanoo, että esimerkiksi turhia kieltoja kannattaa välttää. Sellainen voisi olla esimerkiksi pöydälle hyppääminen tai kurkottaminen, sillä työssään koira saattaa useinkin joutua tekemään sellaista. Joskus tämä saattaa aiheuttaa pientä ristiriitaa kotioloissa.

Arjessa Jönssi kulkee päivittäin Kuparisen mukana töissä. Tänään se on tosin joutunut istumaan valtaosan päivästä partioautossa, koska Kuparisella ei ole ollut tehtäviä, joihin koiraa olisi tarvittu.

– Sellaiset ovat parhaita työvuoroja, kun mennään koiratehtävästä toiseen. Kun tulee onnistumisia, sillä jaksaa taas pitkään.




Sanna Jompero-Lahokoski

Jönssi on Kuparisen ensimmäinen virkakoira, joka on kahdeksanviikkoisesta alkaen ollut mukana perheen arjessa. Koulutusvaihe alkoi samalla tavalla kuin kaikilla muillakin koirapennuilla, eli sisäsiistiksi opettamisella ja tottelevaisuusharjoituksilla.

Sitten sen kanssa ryhdyttiin pikkuhiljaa harjoittelemaan esimerkiksi nenän käyttöä ruoalla, myöhemmin esineellä, jota sen halutaan etsivän.

– Nukuin kotona sen kanssa ensimmäiset kolme kuukautta kellarin vuodesohvalla. Näin jälkikäteen se meni ehkä vähän yli, ainakin vaimon mielestä, mutta koiran kanssa pitää luoda suhde.

Tärkeintä kaikkien koirien kouluttamisessa on Kuparisen mukaan luottamuksen syntyminen ja keskinäisen suhteen rakentaminen. Se tapahtuu parhaiten viettämällä aikaa yhdessä.

Tietynlainen röyhkeys on poliisikoiralle hyvä.

Koiran kasvattamisessa on samanlaisia piirteitä kuin lasten kasvatuksessakin. Varhaiskasvatusaika on huipputärkeää. Jokainen oppii asioita omalla tavallaan.

– Kun koira saadaan motivoitua, sille jää asiat paljon paremmin mieleen. Pakottamista en käyttäisi ollenkaan.

Jönssin osalta koulutus on kestänyt neljä vuotta. Ensin se suoritti 2,5 vuotta kestävän partiokoirakurssin, sitten oman etsintäalueensa koulutuksen.

Kullakin poliisikoirilla on Helsingissä noin sata tehtävää vuodessa.

Vaikka Jönssi on hyväluonteinen, Kuparinen sanoo, ettei koskaan jätä sitä yksin perheen muiden jäsenten, kuten lasten kanssa. Se on yksi poliisikoiran ohjaajan velvoitekin.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että Jönssi on suojelukoulutettu koira. En siinä suhteessa luota siihen sataprosenttisesti.

Suojelukoulutettu koira koulutetaan toimimaan tietyistä käskyistä ja sanoista. Sen täytyy olla valpas ja nopea.

– Jönssi on sosiaalinen sekä hektinen ja sellainen, että ihminen on kiva juttu, kunnes toisin todistetaan.

Omassa autossa sekä partioautossa Jönssi matkustaa häkissä. Koiran totuttaminen häkkiin on osa poliisikoiran koulutusta. Siellä Jönssi rauhoittuu.




Pekka Kuparisen Aistien varassa -kirja ilmestyi viime vuoden lopussa. Kirjan kannessa Kuparinen ja Jönssi. Jenna Lehtonen

Viime vuoden lopussa ilmestyi Kuparisen kirjoittama K9 Koirapartio – Aistien varassa (Deadline Kustannus 2024). Kirja kertoo koirapartion työstä ja siitä, minkälaisiin tilanteisiin Kuparinen ja Jönssi ovat vuosien varrella joutuneet.

Kuparinen päätyi kirjoittamaan kirjan muun muassa siksi, koska huomasi, että ”koirakeikat” kiinnostavat ihmisiä.

– Samalla on hyvä kertoa, että tämäkin on makeeta työtä ja tästä jopa maksetaan. Nykyään rikolliset kirjoittavat paljon kirjoja. Poliisin on hyvä lyödä välillä vähän kiilaa väliin ja kertoa asioita omasta näkökulmasta.

Kirjassa on kymmenkunta vuosina 2019–2023 tapahtunutta hälytystehtävää, joissa Jönssi on ollut mukana. Valtaosa niistä sijoittuu Helsinkiin.

Eräs tapahtui muutama vuosi sitten Malmilla. Ala-ikäinen tyttö kertoi kavereilleen bussiasemalla, että hänet on raiskattu. Kun poliisi saapui paikalle, tytön seurassa ollut mies pinkaisi yllättäen juoksuun. Kuparinen ja Jönssi lähtivät perään. Mies ehti saada sen verran etumatkaa, että hän katosi. Sitten koiran hajuaistista olikin korvaamatonta apu.

– Etsintä oli jo lopetettu, kun Jönssi sai vainun ja lähti yllättäen vetämään lumihankeen. Kun näin jäljet lumessa, tiesin, että olemme tekijän jäljillä.

Jäljet johtivat Kehä ykkösen toiselle puolelle. Mies löytyi lopulta Pihlajamäestä auton alle piiloutuneena.

– Tämä oli tapaus, joka olisi ilman Jönssiä jäänyt selvittämättä. Olin siitä niin tyytyväinen.




Pekka Kuparinen sanoo, että poliisikoiran kouluttaminen on pitkäjänteistä työtä. Kaikken tärkeintä on hyvä suhde koiraan. Sanna Jompero-Lahokoski

Ihmisen kiinniottotilanteessa poliisikoira on Kuparisen mukaan parhaimmillaan pelotteena. Sellaista tilannetta ei ole vielä tullut, että se olisi pitänyt päästää kiinni ihmiseen, joka ei ole noudattanut poliisin käskyä.

– Aika harva lähtee kokeilemaan onneaan. Koiraa pidetään uhkana. Poliisikoira on aika pelottava, Kuparinen toteaa.

Poliisin voimankäyttötilanteiden lisäksi Jönssi on ollut mukana murtokeikoilla, etsimässä kadonneita ihmisiä ja rikospaikalla etsimässä kadonnutta tekovälinettä.

Kirjassa kerrotaan myös toisesta kiinniottotilanteesta: Malmilla ja Viikissä tapahtuneesta varkaussarjasta. Jönssi löysi lopulta yhden tekijöistä piiloutuneena betoniseen putkeen.

Jönssin ensimmäinen ”rosvolöytö” puolestaan tapahtui itähelsinkiläisellä venekerholla. Jönssi oli tuolloin vasta puolitoistavuotias, mutta löysi lopulta perämoottorivarkaan. Nelikuisena Jönssi pääsi tekemään ruokaetsintäharjoituksen käytöstä poistetun Kätilöopiston sairaalan tiloissa.

Muilta työkavereilta Kuparinen on kuullut pelkkää hyvää.

– Kaikki ovat ottaneet Jönssin hyvin vastaan. Tämä (koirapoliisin työ) on mielestäni parasta, mitä poliisissa voi tehdä.

Kuparinen kehuu vuolaasti aina matkassaan mukana kulkevaa työkaveriaan.

–  Jönssi on yleensä aina iloinen ja positiivisella mielellä. Koira on niin vilpitön kumppani. Se ei osaa huijata.

Jönssillä on vielä työvuosia jäljellä, mutta loputtomiin työnteko ei kestä. Poliisikoirien palvelusikä on kymmenen vuotta. Neljän vuoden kuluttua Jönssi siirtyy eläkkeelle ja jää nauttimaan oloneuvoksen päivistä Kuparisen perheeseen.

Kuparinen ei ole vielä miettinyt, ottaako hän Jönssin jälkeen uuden koiran koulutettavakseen.

– Ehkä jotain muutakin kerkeää vielä. Työvuosia (poliisissa) on vielä aika paljon jäljellä.