Hankintalaki|Neuvosto antaa lakiesitykselle heikon arvion, siinä on sen mukaan olennaisia puutteita.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Lainsäädännön arviointineuvosto antaa hallituksen hankintalakia koskevalle esitykselle välttävän arvion, koska siinä on olennaisia puutteita.
Neuvoston johtava asiantuntija Essi Römpötti sanoo, että lakiesitys pitää korjata ennen sen antamista eduskunnalle.
Esityksessä puuttuu arvio hallinnollisista kustannuksista, ja neuvosto epäilee voiko tavoiteltuja säästöjä edes saavuttaa.
Lisäksi arviointineuvosto toteaa, että esitysluonnos on viimeistelemätön ja sisältää esimerkiksi puutteellisia lauseita.
Lainsäädännön arviointineuvosto kritisoi hallituksen esitysluonnosta hankintalain uudistamiseksi. Neuvoston mukaan esityksessä on ”olennaisia puutteita” ja ”sitä pitää korjata ennen sen antamista eduskunnalle”.
Arviointineuvoston mukaan esitysluonnos noudattaa lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta vain ”välttävästi”.
“Välttävä tarkoittaa sitä, että lakiesityksessä on aika merkittäviä puutteita”, sanoo lainsäädännön arviointineuvoston sihteeri, johtava asiantuntija Essi Römpötti.
Välttävä on arviona viisiportaisen arviointiasteikon toiseksi heikoin – ja siis vain pykälän yli alimman arvion.
Arviointineuvosto on arvioinut lakiesityksiä näin heikoiksi aika harvakseltaan. Esimerkiksi tänä vuonna hankintalaki on ensimmäinen lakiesitys, joka saa välttävän arvion. Viime vuonna välttäviä tuli viidelle lakiesitykselle.
Essi Römpötti kertoo, että arviointineuvoston lausunnot eivät ole oikeudellisesti sitovia, ainoastaan suosituksia. ”Tietysti toivomme että niitä noudatetaan.”
Hankintalain uudistuksen tarkoitus on pyrkiä lisäämään pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuutta osallistua julkisiin hankintoihin. Näin tehokkuus paranisi ja julkisissa hankinnoissa saavutettaisiin kustannussäästöjä.
Eniten huomiota ja huolta esityksessä on herättänyt muutosehdotus, joka koskee kuntien ja hyvinvointialueiden niin sanottujen sidosyksiköiden eli inhouse -yhtiöiden omistusten rajaamista. Jatkossa kunta hyvinvointialue voi välttää kilpailuttamisen vain jos se omistaa inhouse-yhtiöistä vähintään 10 prosenttia.
Arviointineuvoston lausunnossa todetaan, että lakiesityksessä on mainittu ehdotettujen muutosten lisäävän myös hallinnollista taakka ja kustannuksia. Neuvosto toivoo, että näistä koituvista kustannuksista annettaisiin lakiesityksessä edes “suuntaa-antava arvio”.
Tällaista ei neuvoston mukaan lakiesityksestä löydy.
”Lisäksi lakiehdotuksessa olisi tarpeellista arvioida, onko lakiehdotuksessa asetettu tavoite julkisten hankintojen kustannussäästöistä mahdollista saavuttaa, jos ehdotetut muutokset lisäävät julkiselle sektorille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia”, arviointineuvosto toteaa.
Arviointineuvosto kiinnittää huomiota myös siihen, että ”esitysluonnos on viimeistelemätön”.
”Esitysluonnoksessa on esimerkiksi puutteellisia lauseita ja jäsentymätöntä tekstiä”, arviossa todetaan.