Kampin kappelille pyritään löytämään ostaja ensi vuoden aikana.
Asiasta kertoo kappelin omistava Helsingin seurakuntayhtymä tiedotteessaan.
Yhtymä on jo aiemmin kertonut aikomuksestaan luopua Narinkkatorin reunalla olevasta puurakennuksesta osana säästötoimia.

Kappelin myyminen on esillä torstai-iltana kokoontuvan Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa.
Kokouksessa käsitellään myös useiden muiden, yhtymän omistamien rakennusten kohtaloa.
Lopullisesti asioista päättää kirkkovaltuusto.
Kampin kappeli valmistui vuonna 2012. Johanna Erjonsalo
Tiedotteen mukaan yhtenä asiakohtana on lausuntopyynnön lähettäminen seurakunnille Suomenlinnan ja Mikael Agricolan kirkoista.
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on ilmoittanut luopuvansa Suomenlinnan kirkosta ja vähentävänsä merkittävästi toimintaa Mikael Agricolan kirkossa.
– Nyt selvitetään mahdollisuutta tehdä näistä kirkoista ns. yhteisökirkkoja ja siirtää ne koko Helsingin yhteisen seurakuntatyön hallintaan, tiedottessa todetaan.
Kuluneen syksyn aikana onkin etsitty ratkaisua, jossa Suomenlinnan kirkko jäisi kirkoksi. Suomenlinnan kirkko on osa maailmanperintökohdetta ja oleellinen osa Helsingin kaupunkikuvaa.
Yhteisen kirkkoneuvoston on tarkoitus ottaa kantaa myös kirkkojen korjauksien priorisointiin.
Kannelmäen, Maunulan ja Vuosaaren kirkon sekä Oulunkylän puukirkosta peruskorjauksista on tarkoitus päättää ensi vuoden aikana.
Näiden jälkeen peruskorjattaisiin Käpylän ja Östersundomin kirkkoja.
Tämän ja ensi vuoden aikana seurakuntien oma toiminta on loppunut tai loppumassa Alppilan, Oulunkylän ja Suomenlinnan kirkoissa sekä Siltamäen ja Tapulin seurakuntakodeissa.
Luovuttavaksi päätetty Munkkivuoren kirkko toimii väistötilana Munkkiniemen kirkon korjauksen ajan.
Pihlajamäen kirkon luopumisesta Malmin seurakunta on tehnyt ehdollisen päätöksen.
Helsingissä kirkoista luopuminen lähtee liikkeelle seurakunnan omasta päätöksestä seurakunnallisen toiminnan siirtämisestä toisaalle tai toiminnan lopettamisesta kyseisessä kiinteistössä.
Seurakuntien luopumien kiinteistöjen tulevasta käytöstä sekä mahdollisesta myynnistä, vuokrauksesta, kehittämisestä tai purkamisesta päättää viime kädessä yhteinen kirkkovaltuusto.
– Kiinteistöistä luopuminen on osa yhteisen kirkkovaltuuston päättämää säästöohjelmaa, jonka tavoitteena on vähentää kiinteistöjemme määrää noin 40 000 kerrosneliömetrillä tämän vuosikymmenen loppuun menneessä. Luopumiset toisaalta pienentävät ylläpito- ja korjauskustannuksia merkittävästi, toisaalta luopumisten avulla saatetaan saada myyntituloja. Nykyisen kokoinen kiinteistökannan korjausvelka kasvaisi tulevaisuuden näkövinkkelistä kestämättömäksi kantaa, sanoo seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki tiedotteessa.

Kirkolle jää edelleen mittava kiinteistökanta, josta pidetään arvoisensa huolta, Rintamäki sanoo.
– Siksi on käynnistymässä mittava peruskorjaus useissa kirkkorakennuksissa. Kiinteistökannan sopeutus antaa mahdollisuuden pitää jäljelle jäävistä helsinkiläisten kirkoista jatkossa hyvää huolta sekä kehittää näitä seurakuntien toiminnassa vastaamaan toiminnallisiin tarpeisiin.


