Eksyt metsään. On pimeää. Kuulet rasahduksia. Pelottaako?
Näin Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Jani Pellikka kuvaa tilannetta, jossa luonnossa pelottaa.
Osa ihmisistä vastaa Luken tutkimuksessa, ettei tunne pelkoa. Tutkijat kuitenkin sanovat, että kyse on ennemminkin siitä, kuinka hyvä on sanoittamaan tuntemuksiaan.
– Nykyään pelkoa ei hävetä enää samalla lailla kuin ennen, toteaa tunteiden muodostumista aivoissa tutkinut Heini Saarimäki.
Pohjimmiltaan pelko auttaa selviytymään hengissä. Pelko saa ihmisen keskittämään energiansa eloonjäämisen kannalta tärkeisiin asioihin. Se, ettei pelkää mitään, on varsin harvinaista ja vaarallista.
Kuinka järkevää on pelätä erilaisia asioita suomalaisessa luonnossa, on sitten toinen asia.
Avaa kuvien katselu
Pimeässä metsässä herää helposti pelon tunteita. Kuva: Kerttu Kotakorpi / Yle
Pimeään metsään liittyvä pelko eroaa muista luontoon liittyvistä peloista, kuten eläinpeloista. Yleisesti pelätään hirviä, suurpetoja, käärmeitä, hämähäkkejä ja puutiaisia.
On helppo ajatella, että luontoon liittyvät pelot ovat meihin sisäänrakennettuja, mutta tutkijat eivät ole tästä yhtä mieltä. Saarimäen mukaan osa tutkijoista on sitä mieltä, että ihmiset voivat olla biologisesti virittyneitä pelkäämään esimerkiksi hämähäkkejä, eikä pelon syntyyn tarvita ikäviä kokemuksia.
Ei ole kuitenkaan yksiselitteistä, mikä osa peloista on opittua, sillä ihmiset oppivat lapsesta asti omista ja muiden kokemuksista, käytöksestä ja tarinoista.
Avaa kuvien katselu
Hämähäkit aiheuttavat monissa ihmisissä inhoa tai pelkoa. Kuva: Mr Brown / Unsplash
– Kun ymmärtää, miten pelon tunne muodostuu, sitä on mahdollista myös muokata, Saarimäki lohduttaa.
Pelon tunne saa alkunsa ärsykkeestä, kuten hämähäkin näkemisestä ja siihen liittyy meidän oma tulkintamme aiheesta. Tässä on ensimmäinen kohta, jossa voi yrittää ajatella, ettei todellista uhkaa ole.
Lisäksi voi hankkia tietoa, kuinka tarpeellisia hämähäkit ovat luonnossa, mikä voi vähentää niihin liittyviä negatiivisia kokemuksia.
Tunteet itsessään menevät ohi vain sekunneissa tai minuuteissa. Käytännössä ensireaktion jälkeen tunnetta pitävät yllä omat ajatuksemme.
Tämä toimii myös toisinpäin. Jos saa paljon tietoa pelottavista asioista, kuten puutiaisista tai suurpedoista, se voi pitää yllä pelkoa.
– Kyllä se voi nostaa pelkokerrointa, kun kuulee jatkuvasti pelottavia tarinoita, Saarimäki toteaa.
Tänä syksynä muun muassa Yle on uutisoinut sekä kasvaneista suurpetomääristä että lisääntyneistä petohavannoista.
Avaa kuvien katselu
Karhuja turvallisesti Luonnontieteellisessä museossa. Kuva: Kerttu Kotakorpi / Yle
Yleisesti ottaen samat ihmiset pelkäävät kaikkia suurpetoja. Siksi esimerkiksi susipelon sijaan on kuvaavampaa puhua suurpetopelosta.
Luken Susilife-projektiin liittyvän tutkimuksen mukaan noin kolmannes suomalaisista sanoo pelkäävänsä sutta paljon tai hyvin paljon.
Pellikka nostaa esiin kiinnostavan seikan: jos kokee suurpedon kohtaamisen vain vähän pelottavana, niin tilanne voi tuntua jännittävältä elämykseltä. Jos taas kokee voimakkaammin pelkoa, niin positiiviselle tunteelle ei jää tilaa.
Osa peloista johtuu siitä, ettei tiedetä, miten toimia, kun kohtaa suden tai karhun.
– Monesti kaipaamme sitä, että kohtaamme pelottavan asian ja selviämme siitä. Se lisää rohkeutta eli pelon vastavoimaa, Saarimäki sanoo.
Petopelkoja tutkinut Pellikka muistuttaa, että suurpedot pääsääntöisesti pelkäävät ihmistä, kuten ihminenkin niitä.
Suomessa tehdyssä tutkimuksessa pannoitetut karhut pyrkivät pysymään piilossa tai pakenemaan lähestyviä ihmisiä jo hyvissä ajoin, ennen kuin ihmisten oli mahdollista havaita karhuja.
Sekä Saarimäki että Pellikka nostavat tiedon lisäämisen tärkeäksi keinoksi pelon vähentämiseen. Kun ymmärtää, miten hyödyllinen pelottava eläin on luonnossa, voi suhtautuminen lajia kohtaan muuttua myönteisemmäksi.