Suomen Kiertovoima ry on selvittänyt yhdessä Owal Group Oy:n kanssa yhdyskuntajätteiden kuljetusmarkkinoiden nykytilaa ja tulevia muutoksia. Selvitys kuvaa markkinoiden rakennetta, toimijoita ja urakkakokonaisuuksia sekä kuljetusmarkkinoiden kehitystä viime vuosina.
Suomen Kiertovoima ry on selvittänyt yhdessä Owal Group Oy:n kanssa yhdyskuntajätteiden kuljetusmarkkinoiden nykytilaa ja tulevia muutoksia. Yhdyskuntajätteen kuljetusten tehokas järjestäminen perustuu siihen, miten hyvin kuljetusmarkkinat toimivat ja palvelevat sekä kuntia että elinkeinoelämää.
Suomessa kunnat ja kuntien omistamat jätelaitokset – useimmiten usean kunnan yhdessä omistamia osakeyhtiöitä – vastaavat kotitalouksien jätteiden kiinteistökeräyksestä. Jätelaitokset hankkivat kuljetuspalvelut pääsääntöisesti markkinaehtoisesti kilpailutusten kautta. Kuljetuspalveluita ostavat myös elinkeinoelämän jätteentuottajat, kuten kaupan ala, palvelut, teollisuus sekä yritykset, jotka tuottavat yhdyskuntajätteeseen rinnastettavaa jätettä. Lisäksi markkinoilla toimivat tuottajavastuullisten tuottajavastuun alaisten tuotteiden tuottajat.
Yhdyskuntajätteen kuljetusmarkkinoiden arvo on Suomessa noin 376 miljoonaa euroa vuodessa, ja markkinoilla toimii yhteensä 141 kuljetusyritystä. Toimialaselvitysten perusteella markkinan arvo on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut vuoroin kasvaen ja vuoroin supistuen. Lähivuosina kuljetusmarkkinan odotetaan pysyvän kokonaisuudessaan tasaisena tai kasvavan hyvin maltillisesti. Lähes 90 prosenttia kuljetusyrityksistä on paikallisesti toimivia mikro- ja pienyrityksiä. Lisäksi markkinoilla toimii muutamia keskisuuria ja suuria yrityksiä, jotka operoivat usean maakunnan alueella ja tarjoavat kuljetusten ohella muitakin jätehuollon palveluja.
Yhdyskuntajätteen kuljetusyritysten lukumäärä maakunnittain yrityksen kotikunnan perusteella
Kunnallisten jätelaitosten seka-, bio- ja pakkausjätteiden kuljetuksia hoitaa 57 yksityistä kuljetusyritystä. Tyhjennys- ja kuljetustyöurakoita on yhteensä 526. Jätelaitoskohtainen urakoiden määrä vaihtelee kahdesta jopa 120 urakkaan, ja urakoiden määrään vaikuttaa keskeisesti jätelaitoksen toimialueen väestöpohja. Keskimäärin yhtä jätelaitosta palvelee neljä eri kuljetusyritystä.
Jätelaitosten kuljetusurakoiden yksittäisten yritysten lukumäärä maakunnittain. Etelä-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien osalta tiedot osittain puutteellisia
Useimmat kuljetusyritykset toimivat yhden jätelaitoksen alueella. Poikkeuksena ovat suuret valtakunnalliset toimijat, jotka urakoivat useiden jätelaitosten alueilla. Kaikista tarkastelluista urakoista suuret yritykset olivat voittaneet 64 prosenttia, ja keskimäärin 55 prosenttia yhden jätelaitoksen urakoista oli suuren yrityksen hoidossa. Käytännössä vain kaksi yhtiötä toimii lähes valtakunnallisesti.
Selvityksen tulokset julkaistaan Kiertovoimapäivillä 3.12.2025, ja koko raportti julkaistaan KIVOn verkkosivuilla perjantaina 5.12.2025.