Arkkitehti SAFA Juha Hovinen menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen Espoossa 12. lokakuuta 2025.
Helsingissä 19.5.1957 syntynyt Juha oli kotikaupunkinsa Espoon rakentaja, kehittäjä ja kulttuurielämän pitkäaikainen ja monipuolinen vaikuttaja. Juha kasvoi Etelä-Espoossa, kirjoitti ylioppilaaksi Etelä-Espoon yhteiskoulusta vuonna 1976 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1990.
Uransa alussa Juha toimi julkisten rakennusten suunnittelijana Arkkitehtitoimisto Sipisellä, jossa hän oli mukana muun muassa Kamppi–Töölönlahti-kilpailun voittajatyössä sekä Mikkelin konsertti- ja kongressitalo Mikaelin suunnittelussa. Seuraavaksi hän työskenteli Arkkitehtuuritoimisto Käpy ja Simo Paavilaisen ryhmässä muun muassa Vaasan yliopiston suunnittelutehtävissä.
1990-luvun lama muutti Juhan suunnitelmia oman toimiston perustamisesta. Hän siirtyi tutkimus- ja kehittämistehtäviin Rakennetun ympäristön tutkimusinstituutti RYT:ssä, teki pientaloprojekteja ja kirjallisia tilaustöitä – ja antoi yhä enemmän tilaa toiselle intohimolleen, musiikille. Lamavuosina Juha toimi Suomen kuoronjohtajayhdistyksen ensimmäisenä toiminnanjohtajana ja tapahtumatuottajana, ja kuorotyöstä tuli lopulta yksi hänen elämänsä pysyvimmistä linjoista.
Espoon kaupungin palvelukseen Juha siirtyi vuonna 1996 ja työskenteli siellä yli 20 vuotta arkkitehtina, rakennuttajana, hankepäällikkönä ja lopuksi sivistystoimen esikunnan yksikönpäällikkönä. Hän oli mukana noin viidessäkymmenessä julkisessa rakennushankkeessa, järjesti neljä arkkitehtuurikilpailua ja hoiti kaupungin puolesta viisi PPP (Public Private Partnership) -hanketta uusien kauppakeskuskirjastojen ja terveysasemien projekteissa.
Juha oli tiiviisti mukana näyttelykeskus WeeGeen monivuotisessa syntyprosessissa ja ideaisä Tapiolan kulttuuriraitille. Hänen aikanaan Espoossa valmistuivat kansainvälistäkin huomiota saaneet Kirkkojärven koulu ja Saunalahden lastentalo, jotka päätyivät myös Arkkitehtuurimuseon kiertonäyttelyihin.
Sivistystoimen esikunnassa (2013–2019) Juhan vastuulla olivat toimialan mittavat tilahankkeet, palveluverkkojen pitkän aikavälin suunnitelmat ja yhteistyö kaupunkisuunnittelun ja tilaliikelaitoksen kanssa. Vuodet sisälsivät muun muassa ”koulu palveluna”-projektin sekä useita suuria aluekehityshankkeita.
Viimeiset työvuotensa (2019–2024) Juha toimi valtioneuvoston kansliassa rakennusneuvoksena ja yksikön päällikkönä. Hän vastasi keskitetysti kahdentoista ministeriön toimi-, edustus- ja erityistiloista ja osallistui valtion kiinteistö- ja toimitilastrategioiden valmisteluun.
Rakennetun ympäristön ohella Juhan sydämenasia oli kuoromusiikki. Hän oli Candomino ry:n puheenjohtaja 1979–1986 ja Tapiolan kamarikuoron puheenjohtaja 1988–2008. Candomino saavutti hänen aikanaan myös kansainvälistä menestystä, muun muassa voiton BBC:n Let the Peoples Sing -kilpailussa.
Juhan aloitteesta syntynyt Tapiola Originals tilasi uutta musiikkia Itämeren alueen säveltäjiltä. Hän oli myös vahvasti käynnistämässä ja kehittämässä Espoon kamarikuoroviikkoa sekä Vocal Espoo ja Piano Espoo -musiikkifestivaaleja.
Tapiolan kamarikuoro levytti Juhan vuosina useita suomalaisia oopperoita yhdessä Kansallisoopperan orkesterin, RSO:n ja Helsingin kaupunginorkesterin kanssa, ja esiintyi muun muassa Peter Schreierin johdolla kotimaassa ja ulkomailla.
Juha toimi vuosikymmenien aikana lukuisissa ammatillisissa ja yhteiskunnallisissa tehtävissä muun muassa FISE:ssä, SAFA:ssa, TEK:ssä sekä Espoon vihreissä. Häntä kuvattiin sivistyneeksi, perusteelliseksi ja oikeudentuntoiseksi esimieheksi, joka yhdisti vahvan asiantuntemuksen laajaan verkostoon ja aitoon kykyyn innostaa muita – periaatteella ”yhdessä olemme enemmän”.
Jäädessään eläkkeelle vuonna 2024 Juha suunnitteli muun muassa säätiön perustamista, kirjoitus- ja julkaisuhankkeita, uusia luottamustehtäviä ja matkustelua. Nämä suunnitelmat jäivät toteutumatta, mutta hänen työnsä jälki elää Espoossa, suomalaisessa kuorokulttuurissa ja kaikissa niissä yhteisöissä, joita hän oli rakentamassa ja tukemassa.
Asko Takala, Anuleena Kimanen ja Sampo Suihko
Kirjoittajat ovat Juha Hovisen kollegoita ja ystäviä.