Stranger Things -sarjan päätöskauden avauksessa Hawkinsin pikkukaupunki herää marraskuun kolmannen päivän aurinkoiseen aamuun vuonna 1987. Näennäisen leppoisaa tunnelmaa varjostaa kuitenkin armeijan läsnäolo.

Sotilaiden tehtävänä on löytää Eleven, ja he raportoivat tilanteen edistymisestä salaperäiselle tohtori Kaylle, jota näyttelee Terminator-elokuvien tähti Linda Hamilton.

Hopper puolestaan tekee kaikkensa pitääkseen tyttärensä Elevenin piilossa ja turvassa, mikä aiheuttaa kitkaa heidän välilleen. Eleven haluaisi lähteä Hopperin mukaan, kun tämä tunkeutuu Ylösalaiseen maailmaan, mutta isä vastustaa ajatusta jyrkästi.

”Kaikista sarjan ihmissuhteista Elevenin ja Hopperin välinen suhde on viidennellä kaudella ehkä kaikkein keskeisin. Heidän väliensä kehitys on todella tärkeää molempien hahmojen kannalta”, kertoo toinen sarjan luojista Ross Duffer kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa.

Viimeinen tilaisuus näytellä supersankaria

Eleveniä näyttelevä Millie Bobby Brown kertoo pohdiskelleensa roolihahmoaan tavallista enemmän ennen viimeisen kauden kuvausten alkua. Hänestä tuntui tärkeältä ottaa siitä vielä kerran kaikki irti.

”Neljännellä kaudella keskityin tutkimaan Elevenin inhimillistä puolta. Nyt päätin, että näyttelen toden teolla supersankaria. Tämä on viimeinen tilaisuuteni tehdä se! Supersankarin on oltava rohkea, ja näyttelijänä heittäydyin siihen täysillä. Kaikenlainen nöyryys täytyy jättää eteiseen, kun viskaa kätensä ilmaan ja esittää lentävänsä”, Brown toteaa naurahtaen.

Linda Hamilton salaperäisenä tohtorina Stranger Things -sarjassa.
Linda Hamilton salaperäisenä tohtorina Stranger Things -sarjassa.

© Courtesy of Netflix

Heti kauden avausjaksoissa käy selväksi, että rohkeus on koko kauden keskeinen teema. Hawkinsin teinit haluavat kukistaa Vecran ja aikovat tehdä sen, ”vaikka se vaatisi sata tai tuhat tehtävää”, kuten Mike sanoo.

Kesken kaiken Lucas tekee kuitenkin pysäyttävän havainnon: Willin kaappauksen vuosipäivä lähenee. Hän uskoo, että kaupungissa on tekeillä jotain, mikä linkittyy tähän. Willin erikoiset kokemukset vahvistavat osaltaan Lucasin havainnon.

Pikkusisko Holly nousee keskeiseksi hahmoksi Stranger Things -päätöskaudella

Stranger Things on aina ollut paitsi kunnianosoitus 80-luvun populaarikulttuurille, erityisesti kauhuelokuville, myös ymmärtäväinen kuvaus lapsuudesta ja teini-iän ensi kipuiluista.

Viimeisellä kaudella tutut keskushenkilöt ovat ehtineet jo aikuisuuden kynnykselle, ja Miken ja Nancyn pikkusisko Holly nousee yhdeksi kauden keskeisimmistä hahmoista. Hollya näyttelee päätöskaudella Nell Fisher.

”Halusimme tavoittaa saman tunnelman, joka meillä oli ensimmäisellä kaudella, jotta ympyrä sulkeutuisi. Koska sarjan alkuperäiset päähenkilöt eivät ole enää lapsia, ainoa tapa saavuttaa jotain ykköskauden energiasta ja viattomuudesta oli kirjoittaa mukaan uusia, nuorempia päähenkilöitä. Ja niin saimme idean nostaa Hollyn keskiöön”, kertoo toinen Dufferin veljeksistä, Matt Duffer.

Stranger Thingsin päätöskaudella kaikki arvoitukset ratkeavat.
Stranger Thingsin päätöskaudella kaikki arvoitukset ratkeavat.

© Courtesy of Netflix

Ylösalaisen maailman salaisuus paljastuu

Samalla kun päätöskausi viittaa tunnelmillaan taaksepäin, kuullaan myös musiikkia edelliskausilta. Viime kaudelta listojen kärkeen pamahtanut Kate Bushin Running Up That Hill soi taajaan.

Hollyn karmeassa seikkailussa keskeiseksi nousee puolestaan Tiffanyn versio kappaleesta I Think We’re Alone Now.

Sarjan luoneet Dufferin veljekset lupaavat ympyröiden sulkeutuvan myös siinä mielessä, että viimeinen kausi ratkaisee kaikki sarjan arvoitukset.

”Halusimme paljastaa kaiken. Ylösalainen maailma on yksi suurista jäljellä olevista mysteeriestä, samoin se, miksi Will kaapattiin”, sanoo Ross Duffer.

”Meillä on ollut aivan alusta saakka olemassa yksityiskohtainen kuvaus siitä, mikä Ylösalainen maailma on. Joka kaudella olemme miettineet, pitäisikö meidän paljastaa se, mutta olemme antaneet vain vihjeitä. Tällä kaudella selitämme kaiken.”

Stranger Things, päätöskauden kolme ensimmäistä jaksoa torstaina 27.11. Netflixissä.

Lue myös: Stranger Things -sarjan luojat kertovat, miten ilmiö sai alkunsa