Tampereen kaupunki kokeilee uutta keinoa Kirjastonpuiston levottomuuteen. Kaupunkilaiskyselyssä tamperelaiset ovat kokeneet Kirjastonpuiston ajoittain levottomaksi, minkä koetaan lisäävän turvattomuuden tunnetta.

Ratkaisuksi syntyi Chatty Parrots -videoinstallaatio. Chatty Parrots -teoksessa kolme puhuvaa papukaijaa heräävät eloon ja alkavat jutella, kun joku lähestyy niitä. Kun Laikunlavan läheisyydessä ei liiku ketään, papukaijat nukkuvat. Tarkoituksena on parantaa alueen viihtyisyyttä ja tuoda iltoihin lämpimämpää tunnelmaa.

– Chatty Parrots -teos on esimerkki siitä, miten rohkeat ja innovatiiviset teknologiaratkaisut voivat muuttaa kaupunkitilaa. Yhdistämällä teknologian ja elämyksellisyyden tuomme pimeään vuodenaikaan iloa, valoa ja yhteisöllisiä hetkiä, kertoo Tampereen kaupungin kehittämispäällikkö Anniina Autero tiedotteessa.

Teos on nähtävillä torstaina 27. marraskuuta kello 16–21. Kyseessä on yhden illan testaus, jonka pohjalta arvioidaan mahdollinen pysyvä toteutus. Kaupunki kerää tapahtuman aikana palautetta alueen käyttäjiltä ja ennalta valituilta kohderyhmiltä. Teos toteutetaan osana Horizon Europe -rahoitteista WeGenerate -hanketta.