SaiPa voitti TPS:n samoin numeroin kuin tämän kuun alussa Turussa. Loppulukemat tänäänkin SaiPalle 6-1 (1-1, 3-0, 2-0).
Keskiviikkoillan kamppailu alkoi odotetun kaltaisesti, kun kaksi peräkkäisillä sijoilla olevaa joukkuetta kohtasivat toisensa. Ottelun ensimmäinen kymppi mentiin tasatahtia päädystä toiseen ja molemmilla maaleilla riitti säpinää.
Ajassa 9:17 iski kotijoukkue ottelun avausmaalin ja se tuli komean vastahyökkäyksen päätteeksi. Teemu Kivihalme avasi pelin maalin takaa SaiPan siniviivalle vasemmalle Otto Kivemäelle. Kivenmäki syötti keskustaan Henri Nikkaselle, joka kuljetti kiekon oikeaa laitaa pitkin TPS-alueelle. Nikkanen syötti takaisin Kivenmäelle keskelle, josta Kivenmäki syötti vielä vasemmalle Maxime Fortierille. Fortier löysi vielä syötöllään keskeltä Kivenmäen, joka laukoi kiekon jäitä pitkin TPS-vahti Eetu Mäkiniemen längeistä maaliin.
Vierasjoukkue tuli tasoihin ajassa 13:51. Veli-Matti Savinaisella oli aikaa operoida SaiPan maalin takana, josta hän syötti maaliviivan tasalle Lukas Wernblomille, joka laukoi välittömästi kiekon lähes nollakulmasta SaiPa-vahti Gustavs Grigalsin kautta maaliin.
SaiPa oli lähellä siirtyä johtoon avauserän lopulla, kun Henri Nikkaselle tarjoutui loistava paikka Maxime Fortierin syötöstä. Kahdella yhtä vastaan hyökkäyksessä Fortier pelasi poikittain Nikkaselle, jonka laukauksen Eetu Mäkiniemi kuitenkin torjui komeasti kilvellään.
Tasan minuutti oli pelattu ottelun toista erää, kun SaiPa siirtyi takaisin johtoon. SaiPalla oli tilanteessa hieman tuuria, kun Antti Kalaputaan syöttö takatolpalle kimposi TPS-pelaajista maaliin. Brian Kramer ja Teemu Kivihalme keräsivät maaliin syöttömerkinnät.
SaiPa oli tehokas toisen erän alussa. Lukemiksi muuttui 3-1, vain 50 sekuntia edellisestä maalista. Antti Kalapudas syötti punaviivalta hyökkäyssiniviivalle Emil Kuuslan läpiajoon. TPS-puolustajan saavuttaessa Kuuslaa, antoi Kuusla upean jättösyötön takaa tulleelle Miikka Salomäelle. Salomäki laukoi yhdellä kosketuksella kiekon heittäytyvän Mäkiniemen ali maaliin.
SaiPan tehohetki jatkui edelleen, kun ensiksi turkulaisten Kasper Pikkarainen joutui jäähylle korkeasta mailasta. SaiPan ylivoima oli todella energistä kiekon liikkuessa nopeasti pelaajalta toiselle ja se loi maalipaikkaa paikan perään. Lopulta Maxime Fortier ja Santeri Airola petasivat paikan TPS-nelikon keskelle Patrik Siikaselle, joka laukoi terävästi ranteella kiekon takakulmaan. Maali taatusti maistui Siikaselle, joka oli pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi. Edellisen kerran hän oli onnistunut maalinteossa syyskuun lopulla.
Kolmannessa erässä SaiPa ei enää runsailla maalipaikoilla juhlinut, vaan se keskittyi puolustamaan johtoaan ja tekikin sen virheettömästi. Kuitenkin se iski vielä kaksi kertaa vastahyökkäyksistä, jotka olivatkin lähestulkoon ainoat kotijoukkueen maalipaikat päätöserässä.
Kun ottelua oli jäljellä reilu seitsemän minuuttia, SaiPan oman päädyn aloitus kääntyi Santeri Airolan johdolla nopeasti vastahyökkäykseksi toiseen päähän. Airolan päätykiekon jälkeen Eero Klintrup voitti kamppailun TPS-maalin takana, jonka jälkeen pelasi kiekon maalin eteen Miikka Salomäelle. Kokenut Salomäki malttoi harhauttaa ensiksi Mäkiniemen jäihin, jonka jälkeen laukoi kiekon ylös ja lukemiksi 5-1.
Uudet ketjukoostumukset toimivat keskiviikkona erinomaisesti, ja uudistunut kakkoskenttä Kivenmäki-Nikkanen-Fortier iski vielä kertalleen ajassa 55:34; jälleen vastahyökkäyksen päätteeksi. Kivenmäki toi kiekon alueelle, jonka jälkeen syötti kiekon vasemmalle Nikkaselle. Nikkanen syötti laidalta maalin taakse ehtineelle Kivenmäelle, joka käänsi välittömästi kiekon maalin eteen vapaana olleelle Fortierille, joka laukoi suoraan syötöstä kiekon maalin kattoon.
SaiPa katkaisi neljän ottelun tappioputken, ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Tästä on hyvä jatkaa viikonloppua kohti, jolloin ohjelmassa on kaksi ottelua.
Lehdistötilaisuus