Muusikko Mikko Holmström on kuollut. Hän oli kuollessaan 65-vuotias. Holmström menehtyi viime viikon lauantaina vaikeaan sairauteen. Tiedon julkaisi Holmströmin ystävä Miika Söderholm Facebookissa.
Holmström oli syntynyt Urjalassa. Perhe muutti Karhulaan hänen ollessaan 10-vuotias.
Holmström ja Söderholm soittivat kahdessa yhtyeessä, vuonna 1977 Karhulassa perustetussa Ypö-Viidessä ja myöhemmin Pojat-yhtyeessä. Ypö-Viidessä Holmström oli kitaristi, Söderholm basisti ja laulaja. Yhtye hajosi vuonna 1980.
Vuonna 2023 Ypö-Viiden Karhulan poikii live -levy julkaistiin uudelleen vinyylinä. Albumi ilmestyi ensi kertaa vuonna 1979. Musiikkilehti Rumba on todennut kyseessä olevan yksi kotimaisen punkin legendaarisimpia levyjä.
Ypö-Viiden seuraava keikka olisi ollut Kotkassa huomenna lauantaina.