Purra kertoo Kauppalehdelle, että on toiminut raha-asioissa eri tavalla kuin äitinsä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kertoo Kauppalehden haastattelussa olevansa tarkka myös omista rahoistaan. Purra toteaa KL:lle, että valtiovarainministerin työ vie niin paljon aikaa, että hänestä on tullut aiempaa huolettomampi kuluttaja.
– En enää ehdi vertailla hintoja niin paljon kuin olisi minulle luontaista, hän toteaa.
Purra kertoo lehdelle, että hänen äitinsä oli ”kyvytön käyttämään rahaa”. Purran mukaan rahaa oli ajoittain vähän ja kun sitä oli, sitä käytettiin holtittomasti. Itse hän kertoo olevansa hyvin erilainen rahankäyttäjä kuin äitinsä.
Purran äiti kuoli, kun Purra oli 12-vuotias.
Purra paljastaa KL:lle, että rahaa hän käyttää laadukkaisiin hedelmiin ja vihanneksiin sekä esimerkiksi kampaamopalveluihin ja hierontaan. Hän kertoo käyttävänsä vapaa-ajalla rahaa esimerkiksi ulkona käymiseen ystävien kanssa.
Kesällä Ilta-Sanomien haastattelussa Purra kuvaili, ettei hän ole nuuka tai saita. Purra kertoi, että hän omistaa sijoitusasuntoja.
Purra kertoi olevansa säästeliäs. Hän säästää ”vanhuuden tai huonompien aikojen” varalle.