HELSINKI. Helsingin jäähallissa vietetään isoa iltaa tänään lauantaina, HIFK-legenda Lennart Petrellin paita nostetaan Nordiksen kattoon.
Petrell pelasi SM-liigassa vain HIFK:n paidassa. Hannu Aravirta nosti nuoren Petrellin aikanaan helsinkiläisten edustusjoukkueeseen kaudella 2003-2004 ja hänen tinkimätön tahdonvoimansa vei aina NHL:ään saakka.
Petrell siirtyi HIFK:n mestaruuskauden 2010-2011 jälkeen NHL:ään ja pelasi kaikkiaan Edmonton Oilersin paidassa 95 NHL:n runkosarjan ottelua. Petrell pelasi urallaan myös Ruotsissa ja Sveitsissä, mutta parhaiten hänet muistetaan IFK:n paidasta.
Nykyinen TPS:n päävalmentaja ja entinen HIFK:n kapteeni Toni Söderholm todisti Petrellin nousua edustusjoukkueeseen läheltä ja vaikuttui näkemästään nopeasti.
– Hän tuli aikanaan oikealla asenteella joukkueeseen ja ansaitsi paikkansa ihan sillä kovalla työnteolla ja innokkuudella, Söderholm muisteli Atleetin haastattelussa.
Petrell oli vahvasti HIFK:n näköinen pelaaja. Ja tahdonvoima oli kovaa luokkaa.
– Hänellä oli sopiva sekoitus sellaista rämäpäisyyttä ja taitoa, kun sitä tarvittiin. Mutta ennen kaikkea sellainen pelikovuus oli hänessä jotain sellaista, mihin pystyi aina luottamaan. Hän laittoi aina kaiken pöytään. Lennu saa varmasti todella hienon illan, Söderholm sanoi.
Paidan jäädyttäminen on suurin kunnianosoitus, minkä pelaaja voi seuraltaan saada. Mutta sen ”Lennu” ansaitsee, Söderholm sanoo.
– Hieno kunnianosoitus. Hieno ihminen ja hieno pelaaja, Söderholm paalutti.
HIFK:n ja Jukureiden välinen ottelu alkaa kello 17, mutta Petrellin juhlallisuudet alkavat jo kello 16.
LUE MYÖS: Mikko Rantasen sikailu hämmästyttää – Arttu Wiskarilta yllättävä huomio (Atleetti.fi)