Näyttelijä Helge Herala oli karismaattinen mies, jonka suosiosta tytär Heidi Herala oli lapsena mustasukkainen. Näyttelijänä Heidi arvelee perineensä isältään hurjan impulsiivisuuden ja kyvyn heittäytyä.
Olosuhteet ovat tärkeitä, oikeat olosuhteet! Se on yksi opeista, jonka näyttelijä Heidi Herala muistaa lapsuudestaan ja isästään, näyttelijä Helge Heralasta.
– Olosuhteilla isä tarkoitti esimerkiksi sitä, että auttaessaan minua keittiönpöydän ääressä läksyjen teossa lampunvalon piti olla oikein suunnattu. Ja jos lyijykynä oli tylsä ja teroitin hukassa, isä teroitti kynän veitsellä. Kirjoittamaan ei todellakaan ryhdytty tylsällä kynällä!
Heidin ja hänen puolisonsa näyttelijä Seppo Maijalan kodissa Helsingin Munkkiniemessä olosuhteet ovat kohdillaan. Koti on kauniisti ja tyylikkäästi sisustettu, ja syksylläkin valoa tulee sisään puistoon avautuvista ikkunoista.
Syksyisen iltapäivän hämärtyessä Heidi sytyttää lapsuudenkodistaan perimänsä kattolampun.
Lipaston päällä on muiden valokuvien joukossa kuvat Heidin isästä Helgestä ja äidistä, näyttelijä Marja Korhosesta. Ja olohuoneen seinällä on taidemaalari Eero Snellmanin maalaama muotokuva Marja Korhosen nuorena kuolleesta äidistä, näyttelijä Heidi Blåfieldistä. Hänet on myös ikuistettu Suomen Kansallisteatterin suuren katsomon kattomaalaukseen. Heidin suku on näyttelijöitä täynnä, sillä myös äidinisä, Jaakko Korhonen, oli näyttelijä.
Heidi isänsä Helge Heralan kanssa vuonna 1997. Kuva: Reijo Hietanen
Heidin isä Helge Herala puolestaan oli oman sukunsa ensimmäinen näyttelijä. Hän tuli tunnetuksi kymmenistä teatteri- ja elokuvarooleistaan. Koko kansan tutuksi hän tuli viimeistään 1980-luvun alussa Valehtelijoiden klubi -tv-sarjasta. Siinä hänen roolinsa oli steppaileva ohjelman juontaja ”Heguli”.
Touhukas isä ennusti kahvinporoista
Heidi istahtaa ruokapöydän ääreen ja sanoo, että hänen lapsuutensa oli kaikessa ”väkkäräisyydessään” onnellinen. Väkkäräisyydellä hän tarkoittaa ennen kaikkea vanhempiensa värikästä työelämää ja tiiviitä työaikoja.
– Sain paljon rakkautta, kotimme oli kaunis ja ruokaa pöydässä. Ne ovat ne parhaat eväät elämään. Vanhemmat olivat kiireisiä töissään, mutta meillä oli aina hyviä kotiapulaisia.
Heidin vanhemmilla oli kuusipäiväinen työviikko Suomen Kansallisteatterissa ja kuvauksia ja nauhoituksia televisiossa ja radiossa. Elämä oli täyttä teatteria sanan varsinaisessa merkityksessä.
Marja Korhonen oli huumorissaan nopeasti sivaltava verbaalikko, Helge Herala puolestaan fyysisesti touhukas ihminen. Vaikka ei hänenkään touhuistaan huumoria puuttunut.
Heidi muistaa, miten hänen ensimmäisessä lapsuudenkodissansa Helsingin Pajamäessä isä oli ennustavinaan uudenvuodenaattona kahvinporoista. Heidi ja isoveljet Jarkko ja Turo istuivat pöydän ääressä ja kuuntelivat tarkkaavaisesti isää.
– Isä keksi vaikka mitä ennustuksia, ja me kuuntelimme jännittyneinä, mitä tuleman piti. Hän ennusti aina hyviä tulevia aikoja, ja mielikuvitusta riitti.
Heidin varhaislapsuuden muistoihin liittyy myös hetki, jolloin isä kuivatti aamulla pölynimurilla tukkaansa. Hän kävi viikonloppuaamuisin ohjaamassa Alkon työntekijöiden teatterikerhossa, eikä kotona ollut hiustenkuivaajaa.
”Isä lähti opintomatkalle Pariisiin, olimme saattamassa satamassa.” Kuva: Heidi Heralan kuvakokoelma
Isän kekseliäisyydestä kertoo myös kahdenkeskinen retki Heidin kanssa.
– Hän lainasi jostain pakettiauton. Auto pakattiin, ja mukaan otettiin spriikeitin ja paljon eväitä. Lähtöä tehtiin ja tehtiin, mutta ei siitä sitten lopulta yöreissua tullutkaan.
Isä osasi elää tilanteen mukaan ja oivalsi, että Heidin on mukavampi nukkua kotona kuin makuupussissa pakettiautossa.
Kasvattajana Helge oli vapaamielinen ja samalla oikeudentuntoinen. Selkäsaunan Heidi muistaa saaneensa isältä vain yhden kerran.
– Olin käyttäytynyt huonosti, ja isä suuttui. Hän ei myöhemmin koskaan myöntänyt antaneensa minulle selkään, mutta sellainen muisto minulla itselleni on jäänyt mieleen. Jos teini-iässä hölmöilin, isä vaikeni ja näin, että hän oli surullinen.
Mitään isoja riitoja Heidillä ei isänsä kanssa koskaan ollut.
Mökillä Kuhmoisissa vuonna 1963. Kuva: Heidi Heralan kuvakokoelma
Mustasukkaisuutta
Heidi oli perheen kuopus ja ainoa tyttö. Jarkko oli syntynyt vuonna 1952, Turo vuonna 1954. Vuonna 1974 Jarkko menehtyi auto-onnettomuudessa.
Kun Heidi syntyi tammikuussa 1960, äiti kirjoitti päiväkirjaansa: Suuri tapahtuma! Pieni, rakas naisvauva syntyi, appelsiinin kokoinen pää, pieni, pieni!!!
Helge muisteli tyttärensä syntymää omaelämäkerrassaan: Teatterissa se oli tavallinen teatterin työpäivä, mutta kotona odotettu päivien päivä. Kotimiehet Jarkko ja Turo saivat pikkusiskon ja me kaikki uuden, nousevan elämän Päivänsäteen.
”
Isällä riitti ihailijoita, joiden huomasin flirttailevan hänelle.
Isä jumaloi pientä tytärtään, piti tätä pikkuprinsessanaan ja ihmetteli, miten erilainen tyttölapsi oli poikiin verrattuna. Siitäkin huolimatta, että Heidi leikki usein leikkejä, joita perinteisesti pidettiin poikamaisina.
Heidi oli siinä mielessä isän tyttö, että hän saattoi turvautua tämän hellämielisyyteen ja vetää oikeasta narusta, jos äiti hermostui johonkin oikutteluun.
– Näin jälkeenpäin on pakko myöntää, että siinä kymmenen korvilla olin mustasukkainen isästä, olihan hän komea ja karismaattinen mies. Hänellä riitti ihailijoita, joiden huomasin flirttailevan hänelle. Äiti lohdutti minua ja sanoi: hyvästä riittää monelle!
Kotona Espoon Kilossa vuonna 1971. Seinällä on Eero Snellmanin maalaus Heidin äidin äidistä, näyttelijä Heidi Blåfieldistä. Kuva: Heidi Heralan kuvakokoelma
Yksi mustasukkaisuutta aiheuttaneista tilanteista sattui kapellimestari Jorma Panulan 40-vuotissyntymäpäivillä.
– Äiti oli lähtenyt jo kotiin, ja minä odotin isää. Joku nainen tuli kysymään, että missäs sun isäs on. Sekös minua ärsytti!
”
Äiti saattoi todeta: ottakaas pienet moukut, olette silloin paljon mukavampia!
Kotiin lähtiessä Heidi huomasi, että isä oli juonut muutaman lasin liikaa.
– Hän istahti punaisen Joponi tarakalle, mutta enhän minä pystynyt aikuista miestä kyyditsemään. Hän horjahti ja työnsin hänet kiukuissani ojaan, Heidi muistelee.
– Kyllä me kotiin silti pääsimme.
Heidi jatkaa, että tällaisia humalamuistoja isästä on kuitenkin vähän. Perheessä ei käytetty alkoholia juuri ollenkaan.
– Sprite oli meidän juhlajuomamme.
– Äidin huumoria kuvastaa se, että jo ollessani aikuinen hän saattoi todeta isälle: ottakaas pienet moukut, olette silloin paljon mukavampia!
Moukkuja ei sittenkään otettu kovin usein.
Tuoheen kirjoitettu hääpuhe
Seurusteluasioissa isä ei koskaan ryhtynyt neuvomaan Heidiä, ja intiimimmät keskustelut Heidi kävi äitinsä kanssa.
Kun Heidi ja Seppo rakastuivat toisiinsa näytellessään Samppalinnan kesäteatterin Nummisuutareissa, ei isä-Helgellä ollut siihen paljon sanomista.
– Huomasin kyllä, että hänellä oli häkeltynyt ilme. Ei hän kuitenkaan ryhtynyt kiroilemaan tai moralisoimaan. Seposta ja isästä tuli nopeasti hyvät ystävät keskenään.
Äiti puolestaan totesi, ettei Helgen mielestä tyttärelle kelpaisi mieheksi edes Ruotsin kuningas.
Heidi ja Seppo avioituivat Naantalin luostarin kirkossa.
– Jouduin kuiskaamaan isälle, että jarruta vähän, kun hän talutti minua vauhdilla alttarin edessä odottavan Sepon luo. Hääjuhlassa isä piti meille liikuttavan puheen ja siteerasi jotakin Nummisuutareista. Puheen hän oli kirjoittanut käppyräiselle tuohenpalalle, joka on ikävä kyllä kadonnut viimeisessä muutossamme.
Häissä Heidi odotti jo esikoistaan Lauria, joka antoi ensimmäisen potkunsa hääyönä. Raskaus oli puolivälissä.
Heidi kertoo pohtineensa joskus Sepon kanssa silloista tilannetta.
– Mitähän me miettisimme, jos tyttäremme Inka ilmoittaisi rakastuneensa itseään kuusitoista vuotta vanhempaan mieheen, jolla olisi jo takanaan yksi avioliitto ja lapsi? Olemme päätyneet siihen, ettei meillä olisi kanttia sanoa mitään. Ehkä vähän henkeä haukkoisimme!
Heidi meni naimisiin Sepon kanssa 1986. Isä saattoi tyttärensä alttarille. Kuva: Heidi Heralan kuvakokoelma
Heikompiosaisten puolella
– Olen perinyt isältäni hurjan impulsiivisuuden ja kyvyn heittäytyä, Heidi sanoo.
– Isä suhtautui työhönsä näyttelijänä intohimoisesti eikä yrittänyt mitenkään estellä minua pyrkimästä Teatterikorkeakouluun. Äiti puolestaan totesi, ettei minua olisi pitänyt sieltä poissa villit hevosetkaan.
Helge ei myöskään neuvonut Heidiä tämän roolitöissä.
– Sen hän kyllä totesi, ettei minun tarvitsisi huolehtia niin paljon muiden tekemisistä. Sen piirteen tunnistan yhä itsessäni.
Oikeudenmukaisuus ja halu puolustaa heikompiosaisia ovat isän peruja. Heidi on aina ollut valmis nousemaan barrikadeille ja ottaa ehkä isää enemmän kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
– Isä osasi myös provosoida. Menimme kerran hänen kanssaan syömään KOM-teatterin esityksen jälkeen, ja ravintolassa istuivat Kyllikki Forssell ja Tarmo Manni. Isä täräytti Kansallisteatterin näyttelijöille ihan tahallaan, että KOMissa tehdään Suomen parasta teatteria! Kyllikki ja Tarmo vähän jähmettyivät lausahduksen jälkeen.
Julkisuus ei Helge Heralaa muuttanut, ja Heidi muistaa vain yhden kerran hävenneensä isää.
– Olimme kahden kesken ostamassa minulle jotain vaatteita, ja hän oli unohtanut lompakkonsa kotiin. Isä sanoi myyjälle, että ettekö te tunne minua, voin tulla seuraavana päivänä maksamaan ostokset. Vähän nolona nuori myyjä sanoi, ettei hän tunne.
Silloin Heidi häpesi melkein silmät päästään.
Aina valmis lapsenvahdiksi
Vaikea kakkostyypin diabetes johti siihen, että isän molemmat jalat jouduttiin amputoimaan.
– Isän vanheneminen oli minulle kova paikka.
Vanhemmat muuttivat monen vaiheen jälkeen palvelukotiin.
– Aika Riistavuoren palvelukodissa oli monin tavoin raskasta. Isän terveydentila huononi, ja äidillä todettiin Alzheimer. Välillä minua kiukutti oman elämäni kiireissä isän puhelinsoitot. Joskus auton ratissa istuessani minun oli pakko huutaa ääneen perkelettä, kun oli kiire hakea lapsia ja kiire illan näytökseen. Olen siitä myöhemmin tuntenut syyllisyyttä.
”Vuonna 1968 teimme koko perheen lomamatkan Bulgariaan Varnan kultahietikolle.” Kuva: Heidi Heralan kuvakokoelma
Heidi sanoo syyllisyyden tunteiden tulleen siitä, miten vanhemmat olivat aina auttaneet häntä ja Seppoa henkisesti ja taloudellisesti. Ja aina valmiita tulemaan lapsenvahdeiksi. Lapsenlapset kutsuivat isoisäänsä Papuliksi.
– Vielä istuessaan pyörätuolissa isä tarkkaili tien toiselta puolelta, että Inka-tyttäremme pääsi viulutunnilta turvallisesti yli. Asuimme silloin vielä lähekkäin, ja isä halusi auttaa edes sillä tavoin.
Kevättalvella 2010 isällä alkoi olla mielitekoja, jotka kumpusivat vuosikymmenten takaa.
– Hän saattoi huokaista, että kunpa saisi uusi perunoita, silliä ja sitruunasoodaa. En siihen hätään saanut tietenkään uusia perunoita, mutta ostin niin hyviä kuin kaupasta löysin. Keitin ne ja laitoin päälle runsaasti tilliä ja voita. Ruokailuhetki oli isälle valtavan iso ilo.
Istuessaan isän vuoteen vierellä Heidi luki ääneen tämän omaelämäkertaa Elämää sateenkaaren alla.
– Isä täydensi välillä tekstiä sanasta sanaan, niin kirkas oli hänen muistinsa ja mielensä. Joskus kysyin, pelottiko häntä mikään. Isä vastasi, että ei pelota, mutta tulikohan tehtyä väärä ammatinvalinta. Olisiko sittenkin pitänyt valita sotilasura?
Heidi vakuutti isälle, että tämä oli näyttelijänä tuottanut suomalaisille paljon enemmän iloa kuin mitä sotilaana olisi voinut tehdä. Ja olihan isä näytellyt monissa sotilasfarsseissa. Sotilasrooleista merkittävin oli Mannerheimin rooli TV-teatterissa vuonna 1971.
Isä, älä jätä!
Kuolemasta ei isän kanssa puhuttu, edes sitä sanaa ei sanottu. Kun Heidille soitettiin palvelukodista, että isä on kuollut, hän huusi surusta ääneen.
– Menimme vielä katsomaan isää. Kun muut lähtivät, minä jäin vielä odottamaan ruumisautoa ja istuin käytävällä, kun kuljettajat tulivat sisään. Kysyin, voinko auttaa.
Heidi on äitinsä puolelta näyttelijäsukua kolmannessa polvessa. Helge Herala sen sijaan oli sukunsa ensimmäinen näyttelijä. Kuva: Heidi Heralan kuvakokoelma
Ei siinä Heidin apua tarvittu, ja hän jäi itkemään auton perään ”isä älä jätä, isä älä jätä”.
Isän kuolinpäivänä Heidi oli siellä, missä näyttelijä aina on – töissä ja näyttämöllä. Hänellä oli Asko Sarkolan kanssa roolit Salaa rakas -farssissa. Kun yleisö nousi lopussa aplodeeraamaan, Sarkola viittasi kädellään kohti Heidiä.
Tieto Helge Heralan kuolemasta oli uutisten myötä kiirinyt jo Helsingin kaupunginteatteriin.
Heidi Herala
Näyttelijä, syntyi Helsingissä 10.1.1960. Perheeseen kuuluvat puoliso, näyttelijä Seppo Maijala, heidän lapsensa Lauri, Juhani, Inka ja Eero elämänkumppaneineen sekä Sepon vanhin tytär Venla. Virkavapaalla Helsingin Kaupunginteatterista, mutta edelleen mukana Kahvilla kirjailijan kanssa -haastatteluissa. Rooli Lahden kaupunginteatterin Maan ja veden välillä -näytelmässä, ensi vuonna mukana Lauri Nurksen elokuvassa Pirjo i Sverige.
Helge Herala
Näyttelijä (1922–2010) teki mittavan uran Suomen Kansallisteatterissa ja kymmenissä elokuvissa. Miespääosa-Jussi elokuvasta Kultainen vasikka vuonna 1961. Perheeseen kuuluivat puoliso, näyttelijä Marja Korhonen sekä lapset Jarkko, Turo ja Heidi.