Sitä oli lopulta ihan koko talossa, Neziri kertoi.


Nooralotta Neziri Pasi Liesimaa
Aitajuoksija Nooralotta Neziri jakoi Instagram-tilillään löydöksen, joka häntä odotti kotona.
Neziri koki hyvin ikävä, suorastaan iljettävän yllätyksen palattuaan reissusta kotiin.
– Mukava tulla reissusta kotiin ja huomata sängyn olevan hiiren kakassa. Olihan sitä loppujen lopuksi ihan koko talossa, Neziri kertoi.
Pika-aiturin kuvakollaasi kertoi kaiken. Kuollut hiiri lojui hänen kotinsa lattialla. Jyrsijä oli tehnyt tuhoja kankaisiin ja jättänyt ulostekönttejään sängylle.
– Viikonlopun piti olla palauttava reissujen keskellä. Muutama työjuttukin pitäisi hoitaa. Mutta eihän nämä koskaan tule hyvään hetkeen? Jos sitä tälle shit showlle koskaan edes on, Neziri jatkoi.
Lisäksi hän kysyi seuraajiltaan, onko heillä vastaavia kokemuksia hiiristä kotona? Myöntäviä vastauksia tuli, ja Nezirille jaettiinkin vinkkejä ongelman hoitoon.
Erän käyttäjä ehdotti hiirenloukun hankkimista.
Nezirin kauden päätös meni pipariksi, kun polvi hajosi juuri ennen Tokion MM-kisoja. Polvi operoitiin syksyllä.