Suvi, Minna, Elina ja Kirsi ovat meikanneet teini-ikäisestä saakka. Meikittä on hyvä olla, mutta meikkaaminen on usealle heistä osa päivittäistä rutiinia.
Nyt he kertovat, miksi.
”Erotan meikkaamisella työn ja vapaa-ajan”
Suvi Westerback, 42:
”Teen töitä maatalousyrittäjänä ja maaseudun yritysmentorina Kristiinankaupungissa sijaitsevassa pienessä paikassa nimeltä Siipyy. Siinä arjessa, jossa pyörin, on paljon luontevampaa olla meikittä kuin meikata. Jos meikkaisin joka päivä, sitä pidettäisiin ehkä vähän kummallisena. Elän suurimman osan elämääni ilman meikkiä, ja se on minulle ihan luonnollinen asia.
Tykkään laittaa itseäni, mutta en ole ikinä meikannut päivittäin – en nuorenakaan, kun aloitin meikkaamisen. Voin hyvin mennä juhliinkin ilman meikkiä, ja oikeastaan oloni on silloin kaikista kotoisin. Ei tarvitse varoa, osuuko käsi silmään ja tahriintuuko ripsari. Olen aina ollut ulkonäkööni tyytyväinen – pidän kulmakarvoistani ja profiilistani.
Käytännössä työpaikkani on myös kotini. Meikkaaminen on paras tapa erottaa vapaa-aika arjesta. Meikkaan, kun lähden kotoa vaikkapa tapaamaan ystäviäni, sillä siten mielenikin ymmärtää paremmin, että on tapahtumassa jotain erityistä. Rakastan meikata ja tehdä tavallisesta arjesta poikkeavia asioita.
Meikattuna tuntuu, että itsearvostus nousee vielä vähän enemmän. Että välitän ja huolehdin itsestäni. Iän myötä juonteettomasta ihosta on kenties luovuttava, mutta uskon, että hyvällä ihonhoidolla on mahdollista pitää huolta ikääntyvistä kasvoista.”
”Meikkaaminen on osa henkistä valmistautumista”
Minna Lindeqvist, 46:
”Meikkaan aina, jos lähden ovesta. Pohjoisessakin olen kulkenut kaikenmaailman lohijoilla perhokalastamassa ripsivärit ripsissä. Laitoin ripsaria, vaikka lähdin joelle keskellä yötä.
Teen töitä logistiikkayrityksessä operatiivisena johtajana. Tuntuisi hassulta mennä johtoryhmän kokoukseen ilman meikkiä – se on vähän sama, kuin mies tulisi paikalle jossain muussa vetimessä kuin kauluspaidassa. Tietyllä tavalla meikkaaminen liitetään naisellisuuteen ja huoliteltuun ulkonäköön, ja sillä tavoin sitä ehkä vaaditaan yhteiskunnan puolesta.
Ajattelen meikkaamisen kuuluvan samaan kategoriaan kuin huolitellut vaatteet: se on osa valmistautumista ja riitti sekä rauhoittumiskeino ennen tärkeää palaveria tai tilaisuutta. Meikatessa siirrän ajatukset tulevaan ja käyn asioita läpi. Meikattuna oloni on huomattavasti itsevarmempi, koska silloin koen näyttäväni siltä, miten haluan esitellä itseni maailmalle. Kun peilistä katsoo tuttu, huoliteltu minä, on helpompi astua päivän haasteisiin.
”
Neljä tuotetta naamaan ja menoksi.
Arkiaamuna meikkirutiinini on simppeli: neljä tuotetta naamaan ja menoksi. Mutta jos kyseessä on iltatapahtuma tai juhlat, niin varaan meikkaamiselle kunnolla aikaa – aina vähintään tunnin. Meikkaan rauhassa ja kuuntelen musiikkia. Meikittä olo ei ole minulle ongelma, mutta minulla on kivempi olo, kun kasvoilla on edes vähän meikkiä.
Iän myötä olen tajunnut, että juuri minä olen juuri hyvä tällaisena. En enää meikkaa piiloutuakseni, vaan korostaakseni sitä, mikä minussa on kaunista ja omaa. Lempikohtani kasvoissani ovat silmäni ja huuleni.”
”Meikattuna olo on huolitellumpi”
Elina Lähdesmäki, 38:
”Meikkaaminen on minulle rutiinia. Meikkaan lähes joka päivä. Arjessani käytän meikkiä melko maltillisesti, mutta usein edes jotain. Laitan ainakin ripsiväriä ja meikkaan kulmat. Kasvoille levitän BB-voidetta. Jos lähden kunnolla ihmisten ilmoille, esimerkiksi juhliin, ehostan itseäni enemmän: teen vahvemman silmämeikin ja panostan pohjameikkiin tarkemmin.
Olen meikannut teini-ikäisestä, ja rutiini on pysynyt samana. Arkena kevyemmin ja juhliin voimakkaammin. Meikkirutiinit ovat muuttuneet pinnalla olevien trendien mukaan, mutta eivät radikaalisti.
”
Tykkään luonnollisesta lookista.
Osaan olla itseni kanssa ilman meikkiä. Tykkään luonnollisesta lookista. Iän vaikutus alkaa pikkuhiljaa näkymään iholla, mutta en juurikaan kiinnitä siihen huomiota. Kesällä, kun iholla on pieni rusketus, on vieläkin miellyttävämpää olla ilman meikkiä. Talvella iho on hiukan epätasaisempi, ja tasoitan sitä voiteella tarvittaessa.
Meikattuna olo on vähän itsevarmempi, mutta ei se kuitenkaan suuresti muuta sitä, mitä ajattelen itsestäni. Näen itseni huolitellumpana meikin kanssa. Iän myötä suhde meikkaamiseen on pysynyt samana. Aina olen tykännyt meikata.
Meikkaan itseäni varten – en sanoisi, että kukaan muu määrittelee sitä. En koe, että yhteiskuntakaan vaatisi minun meikkaavan. Nykyäänhän luonnollisuus on enemmän in kuin se, että kasvot olisi aina voimakkaasti meikattu.”
”Koen olevani kaunis, kun olen meikannut”
Kirsi Mikkonen, 46:
”Sähkönsinisestä ripsiväristä se lähti. Elettiin 90-lukua ja tuijotin lumoutuneena, kun serkkuni suti ripsiinsä sinistä ripsiväriä. Siitä lähtien olen meikannut, ja paljon. Olin silloin yläasteella.
Aiemmin olin henkeen ja vereen urheilumimmi, eikä meikkaaminen ollut mikään juttu. Sitten tuli sähkönsinisen ripsiväri ja sen vanavedessä kiinnostus poikiin: kavereiden kanssa meikkasimme, laitoimme papiljotteja päähän ja joimme siideriä. Kai sitä toivoi, että meikki auttaisi itsetunnon kanssa ja joku poika kiinnostuisi.
”
Minulla on aina ollut epävarmuuksia kasvoistani.
Elin nuoruuteni ajassa, jossa yhteiskunta ajatteli, että naisen pitää olla meikattu ja tietynnäköinen. Minulla on aina ollut epävarmuuksia kasvoistani. Kauneusihanteet loivat paineita, että pitäisi näyttää tietynlaiselta. Ovaalit kasvot olivat ihanne, minulla taas on isot posket ja pyöreät kasvot.
Meikatessa opettelin kikat, joilla saan kasvoni näyttämään kapeammilta, ja muutenkin opettelin korostamaan parhaita puoliani. Pidän hymykuopistani ja vihreistä silmistäni. Opettelin käyttämään lilaa luomiväriä, koska se korostaa silmieni väriä.
Iän myötä opettelin suhtautumaan kasvoihini lempeämmin. Hyväksyn, että tältä minä näytän. Enää en meikkaa niin näyttävästi, vaan pehmeys on korvannut kovuuden. Nykyään ajattelen, että less is more. Olen tajunnut, että meikkiä ei tarvitse vetää aina niin överiksi, vaan mustan kajalin voi jättää joskus poiskin.
”
Pystyn painelemaan ruokakauppaan meikittä.
Meikkaamisesta tulee hyvä mieli ja se tuo minulle iloa. Koen olevani kaunis, kun olen laittanut meikkiä. Kotonakin saan silloin kehuja, että näytän hyvältä. Pidän kasvoistani myös ilman meikkiä, mutta en minä ensimmäisenä huuda olevani luonnonkaunis. Pystyn painelemaan ruokakauppaan meikittä – jos se jotakuta haittaa, niin sama se minulle.
Meikkaaminen on minulle rauhoittava traditio ennen työpäivää tai juhlia: laitan kylpytakin päälle ja otan rennon, oman hetken, jolloin laitan tukkani ja meikkaan.”