Yhdysvaltain Kaliforniassa ainakin neljä ihmistä on kuollut ja kymmenen haavoittunut ampumisessa Stocktonin kaupungissa. Ampuminen tapahtui juhlasalissa, jossa oli käynnissä perhejuhla.
Stocktonin varakaupunginjohtaja Jason Leen mukaan ampumisen aikaan juhlasalissa oli käynnissä lapsen syntymäpäiväjuhla.
Asiasta kertovat muun muassa ABC News, NBC News ja Washington Post.
Sheriffin edustaja Heather Brentin mukaan uhrien joukossa on sekä lapsia että aikuisia. Brentin mukaan alustavat tiedot viittaavat siihen, että kyseessä oli kohdennettu isku.
– Tutkijat työskentelevät aktiivisesti selvittääkseen olosuhteet, jotka johtivat tähän tragediaan, sanoi Brent.
Haavoittuneiden tilasta ei ole annettu tarkempia tietoja, mutta sheriffinviraston mukaan useita ihmisiä on sairaalahoidossa.
Motiivi ei tiedossa
Viranomaisilla ei toistaiseksi ole tiedossa epäiltyä, eikä ketään ole otettu kiinni. Paikallista aikaa lauantaina hieman ennen iltakuutta tehdyn ampumisen motiivi ei ole myöskään tiedossa.
Noin 320 000 asukkaan Stockton sijaitsee noin 100 kilometriä itään San Franciscosta. Ampuminen tehtiin alueella, jossa on muun muassa lasten teatteri ja muita lapsiperheille sopivia aktiviteetteja.
Kalifornian kuvernöörin Gavin Newsomin kanslia kertoo viestipalvelu X:ssä, että Newsomia on informoitu ampumisesta.
Stocktonin joukkoampuminen oli jo 504:s joukkoampuminen Yhdysvalloissa tämän vuoden aikana. Gun Violence Archive -järjestön ylläpitämän tilaston mukaan joukkoampumisiksi lasketaan ampumiset, joissa on ammuttu vähintään neljää ihmistä.
—-
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.