Joulukalenteri: Tonttuakatemia, kausi 2. Hannu Käki/Yle.
Hannu Käki/Yle

Näyttelijä Tomi Alatalo kuoli traagisesti vain 44 vuoden iässä.

Ylen joulukalenterisarja Tonttuakatemia palaa toisen kauden myötä. Ensimmäinen kausi nähtiin vuonna 2019.

Video: Tonttuakatemian Minna Koskela kertoo uudesta hankkeestaan.

Toinen kausi on kuvattu jo loppukesästä 2024, ja siinä on mukana myös  (1981–2025). Isän ja Tarkastajan tuplaroolin Tonttuakatemiassa tekevä Alatalo kuoli elokuussa 2025 äkilliseen sairauskohtaukseen.

Alatalo oli teatterin puolella yksi ohjaaja-kirjailija luottonäyttelijöistä, ja elokuvissa hän oli mukana muun muassa kehutussa Hytti nro 6:ssa (2021). Televisiossa Alataloa on nähty tänä vuonna Rakkaiden lasten toisella kaudella ja hän on mukana vuoden lopulla julkaistavalla Munkkivuoren toisella kaudella.

”Aina hyvä meininki!”

Tonttuakatemian pääparia näyttelevät ja ovat silminnähden järkyttyneitä, kun puhe kääntyy Alatalon poismenoon.

– Me emme tunteneet toisiamme entuudestaan, mutta Tomi toi tosi paljon lämpöä ja iloa kuvauksiin, Manoel muistelee.

– Hänellä oli aina hyvä meininki päällä! Kun ajoin tähän pressitilaisuuteen, niin mietin, että mitä Tomi nyt sanoisi täällä ja mitä tekisi. Hänellä oli oma ihana tyylinsä ottaa kaikki mukaan meininkiin, Anna-Riikka kuvailee.

Joulukalenteri: Tonttuakatemia -sarjan toisellakin kaudella tavataan Kaneli (Manoel Pinto) ja Persilja (Anna-Rikka Rajanen).

Joulukalenteri: Tonttuakatemia -sarjan toisellakin kaudella tavataan Kaneli (Manoel Pinto) ja Persilja (Anna-Rikka Rajanen).
Hannu Käki/Yle

Myös Alatalon ammattitaitoa jäädään kaipaamaan.

– Ei tässä maassa ei ole ollut toista hänen kaltaistaan, Anna-Riikka tiivistää.

– Tomin työskentelyä oli upea katsoa ja opin häneltä lyhyessä ajassa todella paljon, Manoel kertoo.

Joulukalenteri: Tonttuakatemia alkaa TV2:lla maanantaina 1.12. kello 8.05.