tuli tunnetuksi alkujaan näyttelijänä ja erityisesti rooleistaan ensirakastajana.

Sittemmin Mikon kädessä on nähty myös mikrofoni juontamisen ja laulamisen merkkinä.

Jotkut muistavat Mikon ensisijaisesti roolistaan Helmi ja sikoja -elokuvassa, toisille hän taas on Tanssii tähtien kanssa -juontaja.

Yrittipä Mikko joskus ennen muinoin valloittaa myös Amerikan, mutta se jäi, kuten niin monen muunkin osalta.

Unto Helo, Jimi Pääkallo, Timo Lavikainen, Pekka Valkeejärvi, Mikko Leppilampi muodostivat Helmiä ja sikoja -elokuvassa Hirvosten veljeskatraan höystettynä isäukolla. Mikko voitti elokuvasta parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ja hänestä tuli muutenkin koko kansan tuntema tähti välittömästi elokuvan myötä.

Talent House

Valkokankaiden valitut

Yhtä kaikki, nyt jysähtää.

Näyttelijä jakoi aiemmin viikolla somessa melkoisen uutisen.

Hän ja Mikko esiintyvät Valkokankaiden valitut -nimisessä illassa mikin varressa.

Tapahtumapaikka on Hyvinkääsali, ja keikka on 30. tammikuuta, eli tasan kahden kuukauden päästä.

Kapellimestarina toimii maineikas , ja Mikkoa sekä

 Anna-Maijaa säestää Hyvinkään orkesteri.

Mikon tavoin myös Anna-Maija osaa laulamisen jalon taidon.

Mikon tavoin myös Anna-Maija osaa laulamisen jalon taidon.
Atte Kajova

”Rakastetuimmat kappaleet”

Ylisanoja ei säästellä luonnollisesti tapahtuman mainoksessa.

– Tässä konsertissa valkokankaiden rakastetuimmat kappaleet saavat upean musiikillisen muodon kotkalaislähtöisen kapellimestarin ja muusikon Antti Rissasen sovituksina, ulottuen ihanista amerikkalaisista klassikoista kotimaiseen elokuvamusiikkiin.

Meininki tulee olemaan melkoista ja tunnelma ”Hollywood-mainen showmaailma”.

– Solistien heittäytyvät tulkinnat ja ihanat orkesteriversiot lennättävät kuulijat keskelle tunnettujen elokuvien ikimuistoisimpia kohtauksia, ulottuen New Yorkista maalaisromanttisiin maisemiin , ja kaltaisten legendojen jalanjäljille.

Keväällä 2006 ilmestyi Mikon esikoisalbumi Mikko Leppilampi.

Keväällä 2006 ilmestyi Mikon esikoisalbumi Mikko Leppilampi.
Ari Lahti

Ei eka kerta

Kolmikko Antti, Mikko ja Anna-Maija ovat aiemminkin esiintyneet samannimisessä tapahtumassa marraskuussa 2023.

Tuolloin tapahtumapaikkana oli Kotkan konserttitalo ja taustalla Kymi Sinfonietta.

Mainoslause oli sanasta sanaan sama tuolloinkin.