Rajut kaatosateet ovat koetelleet Indonesiaa, Thaimaata ja Malesiaa jo viikon ajan. Indonesiassa tulvat ja maanvyörymät ovat katkoneet teitä ja tietoliikenne­yhteyksiä

12:22•Päivitetty 16:56

Kaakkois-Aasian tulvissa ja maanvyörymissä on kuollut jo yli 600 ihmistä, viranomaiset kertoivat sunnuntaina.

Indonesiassa kuolleita on jo 435, Thaimaassa 170 ja Malesiassa kolme.

Kaatosateet ovat koetelleet maita ja aiheuttaneet tulvia ja maanvyörymiä viikon ajan.

Kymmeniä tuhansia ihmisiä on evakuoitu eri puolilta Kaakkois-Aasia.

Indonesiassa tiet ovat poikki monilla alueilla ja tietoliikenneyhteydet ovat vaurioituneet. Helikopterit ovat toimittaneet apua alueille, jossa tiet ovat tukossa.

Reutersin valokuvaaja näki helikopterista läntisellä Sumatran saarella suuria alueita, joilta tulvavedet olivat pyyhkineet koteja mukanaan.

Indonesian viranomaiset kertovat raporteista, joiden mukaan ihmiset ovat ryöstäneet avustuskuljetuksia.

Myös suuri osa Sri Lankasta on veden alla, ja siellä tulvissa ja maanvyörymissä on kuollut yli 330 ihmistä.

Lähde: Reuters