Formula ykkösten mestaruustaistelu huipentuu ensi viikonloppuna Abu Dhabissa. Lando Norris ei pystynyt varmistamaan MM-titteliä Qatarin GP:ssä.

Avaa kuvien katselu
Max Verstappen tuuletti Qatarissa. Kuva: Getty Images
19:45•Päivitetty 20:08
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Formula ykkösten maailmanmestaruus ratkeaa ensi viikolla kauden päättävässä Abu Dhabin osakilpailussa. Red Bullin Max Verstappen piti oljenkorrestaan kiinni ja voitti Qatarin GP:n ennen McLarenin Oscar Piastria.
Piastrin tallitoveri Lando Norris olisi voinut varmistaa mestaruuden jo tänään, mutta jäi kilpailussa neljänneksi. Carlos Sainz oli Williamsillaan kolmas.
Pahimmillaan yli 100 pisteen päässä MM-sarjan kärjestä ollut Verstappen nousi pistetilastossa toiseksi ohi Piastrin. Norris on 12 pisteen etumatkalla Verstappeniin nähden ennen päätöskilpailua.
Myös Piastri on yhä mukana mestaruustaistossa 16 pisteen päässä Norrisista.
Edellisen kerran mestaruus on ollut pelissä kauden viimeisessä kilpailussa vuonna 2021, kun Verstappen ohitti Lewis Hamiltonin viimeisellä kierroksella juurikin Abu Dhabissa ja juhli dramaattisella tavalla uransa ensimmäistä MM-titteliään.
McLaren munasi
Kisan puheenaiheeksi nousi McLarenin epäonnistunut strategia. Nico Hülkenberg ja Pierre Gasly kolaroivat kisan alkuvaiheessa, ja turva-auto tuli radalle. McLaren ei syystä tai toisesta ottanut Piastria ja Norrisia varikolle. Verstappen sen sijaan kävi varikolla, mikä pohjusti hollantilaiselle mahdollisuuden kisan voittoon.
McLaren-kuskit olivat kiistatta viikonlopun nopeimpia, mutta taktiset virheet kostautuivat pahemman kerran.
– Emme saaneet tehtyä oikeita päätöksiä tänään. On itsestään selvää, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Juttelemme siitä tiimin kanssa. Tätä on vaikea niellä juuri nyt, australialainen Piastri sanoi.
– Se oli uhkapeliä, ja on selvää, että päätös oli väärä. Emme tehneet tänään hyvää työtä, mutta se on elämää, yhä piikkipaikalla MM-taistossa oleva Norris sanoi Guardianin mukaan.
Norrisin alavireinen päivä sai sentään hopeareunuksen kisan lopussa, kun hän kuittasi ohi Mercedeksen Kimi Antonellin neljänneksi. Ohitus oli kahden MM-pisteen arvoinen.