Viimeisimpien väestönlaskentatilastojen mukaan noin 130 000 ihmisellä Skotlannissa oli jonkinlaiset taidot gaelissa.
Gaelin ja skotin kielet ovat nyt virallisia kieliä Skotlannissa, yleisradioyhtiö BBC kertoo. Skotlannin parlamentti hyväksyi uuden kielilain kesäkuussa, ja se astui voimaan tänään sunnuntaina.
Skotlannin varapääministeri Kate Forbes kutsui lakia historialliseksi virstanpylvääksi ja kertoi, että Skotlannin hallitus on jo osoittanut 35,7 miljoonaa puntaa eli noin 40 miljoonaa euroa gaelin ja skotin edistämiseen tänä vuonna.
Kielilaki antaa vanhemmille mahdollisuuden pyytää gaelinkielisen koulun perustamista omalle alueelleen. Se pyrkii lisäksi varmistamaan, että gaeliksi on saatavilla enemmän tutkintoja ja pätevyyksiä.
Viimeisimpien väestönlaskentatilastojen mukaan noin 130 000 ihmisellä Skotlannissa oli jonkinlaiset taidot gaelissa vuonna 2022. Se oli yli 40 000 enemmän kuin vuonna 2011.
Kunnista korkein osuus gaelintaitoisia oli Na h-Eileanan Siarissa Ulko-Hebrideillä, jossa 57,2 % osasi gaelia.