Vantaalainen Jaana Tiusanen on sydämensä pohjasta kiitollinen hänen lastaan auttaneille.

Lukkojen taakse jäänyt lapsi käveli yöllä paljain jaloin Citymarketiin, jossa tuli vastaan avuliaita ihmisiä. Kuvituskuva. Elle Nurmi

Tuntemattomat hyväntekijät tekivät viime yönä jotain sellaista, mikä kosketti vantaalaista Jaana Tiusasta syvästi.

Nuori nainen ja mies auttoivat Tiusasen 12-vuotiasta lasta, joka oli lähtenyt kävelemään unissaan ulos keskellä yötä.

Unissakävelijä oli päässyt livahtamaan ovesta ulos kenenkään huomaamatta.

Tiusanen kertoo, että sellaiseen ei perheessä osattu varautua, sillä kukaan perheenjäsenistä ei ole aiemmin kävellyt unissaan – ei lapsi itsekään.

Hyväntekijöitä Facebookin puskaradioryhmässä tavoitellut Tiusanen kertoo, että tapaus sattui sunnuntain vastaisena yönä.

Tavoittelu kannatti: tuntemattomien auttajien äiti tunnisti tekijät. Auttajat paljastuivat sisaruksiksi, Tiusanen kertoo.

Paljain jaloin ja vähissä vaatteissa

Lapsi on jälkikäteen kertonut äidilleen, että päädyttyään parkkipaikalle hän oli yhtäkkiä herännyt. Unessa hän oli luullut unohtaneensa jotain autoon.

Perhe asuu kerrostalossa. Ulko-ovista pääsee Tiusasen mukaan kulkemaan yöaikaan vain avaimella.

Lapsi kertoi äidilleen koputelleensa alakerroksen naapureiden ikkunoita, mutta kukaan ei vastannut.

Tilanteesta teki entistä ikävämmän se, että lapsi oli päätynyt ulos paljain jaloin ja pelkissä alusvaatteissa.

Lapsi oli yrittänyt pitää itseään lämpöisenä punnertelemalla. Sitten hän muisti, että Tammiston Citymarket on auki vuorokauden ympäri. Kauppa on Tiusasen mukaan noin 300 metrin päässä perheen kodista.

Heti rakennuksen sisällä vastaan tulivat nyttemmin sisaruksiksi paljastuneet auttajat, Tiusanen kertoo. Lapsi oli äidin mukaan kysynyt, voisivatko he auttaa.

– He olivatkin sitten olleet todella sydämellisiä ihmisiä, Tiusanen kertoo.

– Tämä mies oli antanut lapselle hupparinsa. Siihen oli tullut muitakin nuoria, ja joku oli myös untuvatakin antanut vielä.

Citymarketin vartija oli soittanut paikalle poliisin. Hyväntekijäkaksikko oli Tiusasen mukaan odotellut hänen lapsensa kanssa siihen saakka, että poliisi oli tullut paikalle.

Citymarketin kauppias Kimmo Sihvonen vahvisti Ilta-Sanomille, että kaupan henkilökunta on auttanut tilanteessa.

Jaana Tiusanen on onnellinen, ettei tapaus sattunut kylmemmillä säillä, sillä silloin lapsi olisi voinut paleltua. Lapsi on ollut tapauksen jälkeen hyvävointinen, vaikka joutuikin olemaan yöllä kylmissään, äiti kertoo. Jaana Tiusasen kotiarkisto

”Hirmuisen paha mieli”

Perheen kotona soi ovikello noin kello 4.30 sunnuntaina, Tiusanen kertoo.

Oven takana odotteli kaksi poliisia ja kylmissään ollut lapsi. Seurue oli päässyt talon sisään postinkantajan mukana.

Poliisi oli yrittänyt tavoitella äitiä, mutta Tiusasen puhelin oli yöaikaan äänettömällä. Hän kertoo pitävänsä ääniä päällä esimerkiksi silloin, kun tietää lastensa olevan poissa kotoa.

– Jotenkin hirmuisen paha mieli tuli, että äiti on vain nukkunut puhelin äänettömällä ja toinen rassukka on ollut tuolla ulkona kylmissään. Aivan hirveä olo tuli, mutta onneksi on ollut avuliaita ihmisiä, Tiusanen sanoo.

Kotona lapsi meni pitkään lämpimään suihkuun. Reissun uskotaan kestäneen yhteensä noin tunnin verran.

Heti saman vuorokauden puolella perheen asunnon ulko-oveen asennettiin hälytin.

– Heti, jos oven aukaisee, se alkaa hälyttämään vähän kuin palohälytin, Tiusanen kuvailee.

Vaikka tapaus pelästytti ja tuntui kamalalta, Tiusasen puheessa vilisee tiuhaan sana ”sydämellinen”.

Säikäyttäneen kokemuksen kokenut äiti kiittelee niin lapsen tukena olleita hyväntekijöitä, poliisia, Citymarketin työntekijöitä kuin apuna ollutta vartijaakin.

– Poliisitkin olivat todella sydämellisen oloisia. Minun mielestä oli ihana, että lapselle tuli tällainen ensikosketus poliisien kanssa, Tiusanen sanoo.

– Että poliisi on ihmisen puolella ja apuna kun tarvitaan. Lapsi sai poliisipartion toiminnasta hirveän kivan kuvan.

Sisaruksiksi paljastuneille hyväntekijöille Tiusanen kertoo olevansa ”sydämensä pohjasta kiitollinen”.

– Jäi hirmuisen ihana mieli, että lapseni on kohdannut juuri heidät, Tiusanen sanoo.

– Ei ole mikään itsestäänselvyys, että ihmiset tänä päivänä auttavat näin ihanasti toisiaan.

Uutista korjattu 30. marraskuuta 2025 kello 20.17: Leipätekstissä tuntemattomiin auttajiin viitattiin kerran virheellisesti pariskuntana. Ennen kuin auttajien henkilöllisyys oli selvinnyt, perheessä oltiin siinä käsityksessä, että he olisivat olleet pariskunta.