Corinna Schumacher tuohtui skandaalista.


Michael Schumacheria ei ole nähty julkisuudessa vakavan lasketteluonnettomuuden jälkeen. AOP
Lasketteluonnettomuuden jälkeen julkisuudesta poissa olleen Michael Schumacherin perhettä ravisteli kiristysskandaali viime vuonna.
Formulatähdelle pitkään työskennellyt mies sai haltuunsa valtavan määrän kuvia, videoita ja terveystietoja Schumacherista. Rikosta suunnitelleeseen ryhmään kuulunut 53-vuotias mies yritti kiristää perheeltä 15 miljoonaa euroa.
Se jätti arvet. Norjalaislehti Dagbladet uutisoi saksalaislähteisiin viitaten, että Schumacherit säikähtivät tapausta niin paljon, että perhe on ottanut vieläkin varovaisemman linjan.
Tietojen mukaan Michael Schumacherin lähipiiri, eli formulamestaria tapaamaan pääsevien henkilöiden porukka, on kutistunut yhdeksään henkilöön.
Siihen joukkoon kuuluvat vaimo Corinna Schumacher, lapset Mick ja Gina-Maria, manageri Sabine Kehm, entiset tallipomot Jean Todt ja Ross Brown sekä ex-kuljettajat Gerhard Berger, Luca Badoer ja Felipe Massa.
Tietojen mukaan seitsenkertainen maailmanmestari saa hoitoa Glandin kylässä sijaitsevassa hulppeassa Sveitsin-kodissaan.
– Luottamus rikottiin, joten sen vuoksi perhe on ottanut etäisyyttä työntekijöihinsä, manageri Kehm vahvisti taannoin Bildille.
– Corinna-vaimo on ollut katkera kiristystapauksen jälkeen.
Corinna Schumacher on pitänyt tarkkaa linjaa perheen lähipiiristä. AOP