Lauri Kujala on toiminut tähän asti Tuiran seurakunnan vt. kirkkoherrana.

Lauri Kujala on toiminut tähän asti Tuiran seurakunnan vt. kirkkoherrana.

Kuva: Tiina Wallin

Tuiran seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Lauri Kujala. Sunnuntaina käydyssä vaalissa Kujala sai lähes puolet annetuista äänistä, kerrotaan Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien tiedotteessa.

Seurakunta on Kujalalle tuttu, sillä hän työskentelee tällä hetkellä Tuiran vt. kirkkoherrana.

Kujalan lisäksi vaalissa olivat ehdolla Iisalmen kirkkoherra Sanna Komulainen sekä Tuiran seurakunnan kappalainen Petteri Tuulos.

Kirkkoherranvaalin varsinainen äänestyspäivä oli sunnuntai. Lisäksi seurakuntalaisten oli mahdollista antaa äänensä ennakkoon.

Vaalin äänestysprosentti oli 5,4. Ääniä annettiin yhteensä noin 1 750.

Kujala sai vaalissa 48 prosentin kannatuksen eli 848 ääntä. Komulainen sai äänistä 32 prosenttia ja Petteri Tuulos 20 prosenttia.

Tuiran seurakunnan kirkkoherran virka tuli avoimeksi, kun edellinen kirkkoherra Niilo Pesonen siirtyi syyskuussa Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi. Uusi kirkkoherra asetetaan virkaansa todennäköisesti 22. maaliskuuta piispantarkastuksen messun yhteydessä.

Tuiran seurakunnassa on noin 40 000 jäsentä. Se on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmista seurakunnista.

Vaalissa äänioikeutettuja olivat seurakunnan täysi-ikäiset jäsenet. Äänestysaktiivisuus kohosi hieman vuonna 2013 pidettyihin edellisiin kirkkoherranvaaleihin verrattuna. Silloin neljä prosenttia seurakunnan jäsenistä käytti äänioikeuttaan.

Lue myös juttu äänestyspaikalta

”Valinta ei ollut vaikea” – Tuiran kirkolla äänestettiin kirkkoherranvaalissa

Juttua päivitetty ja täydennetty kello 22.37.