Liki 30 vuotta yritysjuristina työskennellyt suomalainen Miselle Pons teki urallaan täyskäännöksen ja ryhtyi myymään juomaa, jota Australiassa ei ole ennen nähty.
30.11. 19:30
LonkerohaaveESTA oli tullut jo miltei yleinen vitsi. Niin kauan Miselle Pons oli puhunut ystävilleen unelmastaan tuoda suomalainen lonkero Australian auringon alle.
Tarkalleen ottaen idea oli kypsynyt Misellen mielessä jo 16 vuotta – siis miltei koko sen ajan, kun oululaislähtöinen Miselle oli asunut Sydneyssä.
– Puhuin siitä ystävilleni aina Suomessa käydessäni, Miselle kertoo nyt IS:n haastattelussa.

Misellen puoliso ihastui lonkeron makuun Suomen-reissuilla. Miselle päätteli, että se voisi siis maistua muillekin australialaisille. Kuva: Misellen albumi
Ystävät eivät pitäneet Misellen ideaa huonona. Kuitenkin vasta Misellen puolison Miken käänteentekevät sanat saivat naisen harkitsemaan bisnesideaansa vakavasti. Elettiin syksyä 2023, ja mies oli tullut juuri kotiin purjehdusreissulta.
– Hän totesi, että olisi ollut mahtava saada reissulla lonkeroa, mutta tarjolla oli vain olutta.
– Silloin tiesin, että nyt on se hetki.
Jos kerran syntyjään australialainen mies voi kaivata lonkeroa noin kipeästi, juomalla voisi olla kysyntää myös laajemmin, Miselle järkeili tuolloin. Puolisolle lonkero oli tullut tutuksi pariskunnan lukuisilla Suomi-reissuilla.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin Miselle kauppaa ihmisille ”Suomea tölkissä” – ja uskoo vielä valloittavansa australialaisten sydämet betoninharmaalla juomalla.

Miselle on tehnyt yhteistyötä paikallisten yrittäjien, kuten ruotsalaisen kahvilan ja kuvassa näkyvän Sydneyyn perustetun saunakontin kanssa. Hiljattain Kippis oli sponsorina paikallisissa mölkynheiton mestaruuskisoissa. Australiassa mölkky tunnetaan nimellä Finska. Kuva: Misellen albumi
Moni voisi väittää Misellen olleen jopa uhkarohkea jättäessään taakseen 27 vuoden uran yritysjuristina lonkerobisneksen vuoksi. Viimeiset vuodet lakiurallaan Miselle työskenteli lakiasiainjohtajana teollisuuden alan yrityksessä ja toimi lainopillisena neuvonantajana yrityskauppojen parissa.
– Toimeentulo oli turvattu, mutta muutoin koin, että olin päässyt näkemään ja kokemaan urallani jo kaiken.
Nyt Miselle on myynyt kehittelemäänsä Kippis-lonkeroa Australiassa vuoden. Tällä hetkellä juomaa myydään pohjoissydneylaisessa kaupunginosassa Manlyssa sekä satamakaupunki Newcastlessa muutamissa eri alkoholimyymälöissä ja anniskeluravintoloissa. Juomaa voi ostaa myös verkkokaupasta.
Australian kokoisen maan alkoholimarkkinoilla menestys ei tule helpolla – varsinkaan, kun kyseessä on vieläpä paikallisille täysin vieras tuote.
– Täällä se, että saa juomansa edes myymälän hyllyyn, on jo iso juttu.
– Strategianani on edetä pikkuhiljaa ja hallitusti. En vaadi supermenestystä heti. Jokainen juomaan tykästyvä ihminen tai uusi vakioasiakas on minulle jo suuri menestys, Miselle avaa filosofiaansa yrittäjänä.

Miselle opiskeli oikeustieteiden maisteriksi Lapin yliopistossa ja suoritti myöhemmin oikeustieteen tutkinnon Sydneyssa. Australiaan hän päätyi töiden perässä parikymmentä vuotta sitten. Kuva: Misellen albumi

Miselle ajattelee olevansa onnekas, kun voi työllistää itsensä pitkäaikaisella unelmallaan. Kuva: Misellen albumi
Lonkeron resepti on Misellen käsialaa. Reseptiä hiottiin kuukausia. Tuona aikana Miselle ja Mike tekivät koemaisteluja kotikeittiössään kyllästymiseen asti. Muistot ensimmäisistä koemaisteluista saavat naisen yhä irvistämään – tiskivesimäinen maku oli kaukana nautinnollisesta.
– Silloin ajattelin, etten enää koskaan juo lonkeroa, Miselle naurahtaa.
Tuotteen suunnittelussa kului kokonainen vuosi, ennen kuin lonkero lopulta lanseerattiin markkinoille loppuvuonna 2024. Unettomia öitä suunnitteluvaiheessa aiheutti varsinkin juoman nimi. Pitkän pohdinnan jälkeen Kippis oli lopulta selvä valinta.
Tällä hetkellä Kippis-greippilonkeroa myydään sekä perinteisenä että sokerittomana versiona. Juoman pohjana toimii aito gini, joka valmistetaan tilaustyönä Sydneyn eteläpuolella sijaitsevassa Victorian osavaltiossa. Lonkero tölkitetään sydneylaisessa panimossa.
Yksi tölkki maksaa noin 10 Australian dollaria eli 5,5 euroa. Neljän tölkin pakkauksesta saa pulittaa suunnilleen 30 Australian dollaria eli 16–18 euroa.

Puoliso Mike on ollut Misellelle suuri tuki uudella uralla. Kuva: Misellen albumi

Miselle asuu Sydneyn pohjoispuolella sijaitsevassa Manlyssa. Kuvassa näkyvä Manlyn uimaranta on suosittu turistikohde. Tällä hetkellä lonkeroa voi ostaa muutamista Misellen asuinalueen alkoholimyymälöistä ja baareista. Kuva: Misellen albumi
Greippilonkero on iskenyt australialaisten makuhermoihin jopa paremmin kuin Miselle olisi uskonut. Perinteisesti australialaiset tunnetaan viini- ja olutkansana. Misellen mukaan varsinkin keski-ikäiset australialaismiehet ovat vannoutuneita oluen ystäviä ja tapaavat suhtautua maistatustilaisuuksissa lonkeroon hieman ennakkoluuloisesti.
– He vetoavat yleensä siihen, etteivät pidä ginin mausta. Maistamisen jälkeen he ovat yllättyneitä siitä, ettei gini maistu juomassa ollenkaan.
Erityisesti australialaiset kehuvat lonkeron raikasta makua. Joitakin lonkeron uniikki maku yllättää niin paljon, että he yrittävät etsiä sen salaisuutta ainesosaluettelosta.
– Osa kehuu juomaa jopa vaarallisen hyväksi, Miselle sanoo.
Vuosi sitten lanseerattu juoma on ehtinyt saada tunnustusta jo kansainvälisestikin. Keväällä 2025 Kippis-lonkero voitti hopeaa San Francisco World Spirits -kilpailussa juomasekoitusten kategoriassa. Juoma sai kakkossijan myös International Wine & Spirits -kilpailussa mietojen juomien kategoriassa.
Toistaiseksi lonkerobisneksellä ei elellä herroiksi. Se ei Miselleä haittaa, sillä hänelle Kippis on ennemminkin intohimoprojekti.
Yrityksen pyörittämisessä riittää työtä. Töitä tulee paiskittua myös viikonloppuisin, ja kuukauden kesälomasta voi vain haaveilla. Osa-aikaisina apukäsinään Misellellä on kaksi Australiassa asuvaa suomalaista työntekijää, jotka Misellen tavoin ovat alun perin kotoisin Oulusta.
Bisneksen Miselle on rahoittanut säästöillään.
– Onhan tämä vähän hullujen hommaa – ihan siitäkin syystä, että tämä on kallis bisnes olla mukana.
– Mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

Terveellisten elintapojen ja nautiskelun tasapaino on Misellelle tärkeää. Hän on suorittanut niin kutsutun ”Ironmanin” eli täysmatkan triathlonin. Kuva: Misellen albumi
Pohjoismainen kulttuuri ja elämäntavat ovat Misellen mukaan Australiassa juuri nyt kovassa huudossa. Sydneysta löytyy muun muassa skandinaavinen kahvila, jossa myydään Misellen lonkeron lisäksi esimerkiksi korvapuustia, graavilohta ja skagenia.
Myös saunominen on maassa nouseva hitti.
– Saunoja tulee kuin sieniä sateella. Omalla asuinalueellanikin Pohjois-Sydneyn Manlyssa on perinteinen suomalainen puusauna.
Misellen mukaan osa onkin innostunut maistamaan lonkeroa kuullessaan, että se sopii saunajuomaksi.
Hiljattain Kippis oli sponsorina paikallisissa mölkynheiton mestaruuskisoissa. Lonkeron suosio löi ällikällä niin Misellen kuin tapahtuman järjestäjätkin: koko tilattu varasto myytiin nopeasti loppuun.

Kippis työllistää osa-aikaisesti kaksi suomalaista työntekijää, Roopen ja Hennan, jotka Misellen tavoin ovat myös kotoisin Oulusta. Kuva on otettu lokakuun lopussa järjestetyissä Finska-mölkynheittokisoissa. Kuva: Misellen albumi
Tulevaisuudessa Miselle toivoo saavansa juomaansa myyntiin laajemmin eri puolille Australiaa. Harkinnassa on myös lanseerata yksi tai useampi uusi maku perinteisen greippilonkeron rinnalle. Suomessa vieraillessaan Miselle on tutustunut muun muassa ananaslonkeroon.
Entä voisiko Kippis rantautua jonakin päivänä syntysijoilleen Suomeen?
Tätäkin Miselle kertoo pohtineensa.
– Olisi mahtavaa tuoda jokin kesä pieni erä myyntiin Suomeen ja nähdä, miten Kippis otetaan vastaan siellä.