AOP

Äly, hyvät roolityöt ja vangitseva ulkonäkö ovat siirtolaisvanhempien pojan valttikortteja.

Bond-pahiksena ja nähty näyttelijä on korostetun salamyhkäinen naisasioissaan.

Arkistovideo: foliohattuteoriaa Hollywood-tähdistä

Hänet kuitenkin bongattiin viikossa peräti kaksilta treffeiltä eri naisten kanssa. Nyt kyselläänkin, oli kyse lipsahduksista paparazzien edessä vai tarkoituksellinen temppu.

Vientiä Ramilla riittäisi. 44-vuotias näyttelijä on jo multimiljonääri. Ulkonäkö on monia viehättävällä tavalla poikkeuksellinen, ja hän kantaa myös älykön viittaa.

Menestys on ollut satumaista. Läpimurtoelokuva toi heti pääosa-Oscarin laulajatähden roolista, ja viimeiseksi jääneessä James Bondista kertovassa elokuvassa hän veti pahisroolissaan vertoja jopa hyytävälle .

Hiipuu suhteista kuin haamu

Ramin kaksi edellistä vakavaa suhdetta ovat molemmat päättyneet julkisuudelta piilossa, vaika hän on tuonut suhteiden alut näkyville.

Bohemian Rhapsodyn kuvauksissa 2017 Rami tapasi brittinäyttelijä . 

Lucy ja Rami olivat näyttävä pari. Eron syytä ei kuitenkaan tiedetä. Kuva on vuodelta 2020, pari vuotta ennen eroa otettu.

Lucy ja Rami olivat näyttävä pari. Eron syytä ei kuitenkaan tiedetä. Kuva on vuodelta 2020, pari vuotta ennen eroa otettu.
RINGO CHIU

Joulukuussa 2022 Rami näyttäytyi pari kertaa yhdessä No Time to Die -Bond-leffakollegansa seurassa, ja media oli tulla hulluksi tiedonpuutteesta. Ei vähiten siksi, että Lea ja Lucy ovat hämmentävän yhdennäköisiä.

Parin vain todettiin eroneen ”todennäköisesti vuoden 2023 alussa” eli Ramin ja lean yhteisnäyttäytymisten jälkeen. Arvio kuitenkin ilmestyi viihdemediaan vasta elokuussa.

Syyskesällä 2023 Lucy ja Lea ovat molemmat kuitenkin mennyttä. Tuolloin hän suutelee kameroiden edessä .

Emman kanssa Rami eteni vielä ripeämmin, mutta aivan yhtälailla stealth-parisuhdestatuksessa.

Tässä ollaan vielä Emman ja Ramin suhteen aivan alussa. Syyskuussa 2023 pari oli US Open -kisakatsomossa, mutta eniten heitä kiinnostivat yhteiset jutut.

Tässä ollaan vielä Emman ja Ramin suhteen aivan alussa. Syyskuussa 2023 pari oli US Open -kisakatsomossa, mutta eniten heitä kiinnostivat yhteiset jutut.
Stella Pictures

Vielä tammikuussa näyttelijä kertoi Emman, ”partnerinsa” olevan ”kiehtovan” ja ”erikoisen”. Huhtikuussa ääni oli jo toinen. Kuun puolivälissä media kertoi parin olevan eronneen.

Jälleen asia oli lähteiden mukaan tapahtunut ”jokin aika sitten”. Ja jälleen vailla mitään draamaa, vailla mitään julkista kannanottoa, vain yhteisesiintymisten loppumisen perusteella ja nimettömien lähipiirilähteiden lausuntojen perusteella.

Kumpikin näkemys suhteen päättymisestä on ilmeisesti ollut oikea, sillä parit eivät sen jälkeen ole julkisesti olleet yhteydessä eivätkä varsinkaan osoittaneet hellyyttä toisilleen julkisesti.

Treffailun superviikko

Stealth-deittailija Rami piti viime viikolla vauhtia yllä.

Sunnuntaina 23.11. hänet kuvattiin hengailemassa puvustussuunnittelija Megan Bowmanin kanssa.

Leffa-ammattilaiset bongattiin sopivasti Film Citystä, Los Angelesin kaupunginosasta, joka tunnetaan paitsi rauhallisena naapurustona, myös trendikkäistä kahviloista ja ravintoloista. Ennen kaikkea alue on kuitenkin kuuluisa nimensä mukaisesti tv- ja elokuvatuotannosta.

Studios Cityyn Megan ja Bowman tulivat maanviljelijöiden torin vuoksi. Mukaan Meganille tarttui pienen yksiön täyttävä kimppu leikkokukkia.

Studios Cityyn Megan ja Bowman tulivat maanviljelijöiden torin vuoksi. Mukaan Meganille tarttui pienen yksiön täyttävä kimppu leikkokukkia.
AOP

Paria ei kuitenkaan nähty töiden parissa. Päin vastoin, he pistäytyivät kaupunginosan vain sunnuntaisin auki olevalla Farmers Marketilla, ruoan ja käsitöiden sekä ruokakioskien kauppatorilla.

Tiistaina 25.11. oli nahkatakkisen hunajablondin vuoro.

Rami ja mysteerinaiseksi jäänyt seuralainen juttelivat hymyhuulin pitkään ravintolan edessä. Rami kuitenkin äkkäsi kuvaajat, ja kehonkielen lämpötila putosi parilla kymmenellä asteella, ja pimeässä illassa aurinkolaseihin sonnustautunut Rami piteli käsiään taskuissaan.

Pim, teidät on nähyt! Rami hoksasi kuvaajan ravintolan edustalla. Siihen loppui hymyily. Mysteerinainen vielä loi Ramiin hymykatseita, mutta Holly-tähteä ei huvittanut. Pari kyllä seisoskeli varpaat miltei yhteydessä, mutta Rami päätti häipyä paikalta omalle taholleen, ja nainen lähti omalleen. Kun ravintolan parkkivastaava toi Ramille tämän auton, stara vielä tuijotteli kuvaajia sivuikkunastaan hyvän tovin.