Rantanen siirtyy Klubin päävalmentajan paikalle Tampereen Ilveksestä. HJK maksaa Ilvekselle siirtokorvauksen.

Rantanen sanoo, että paluu HJK:hon ja omaan kotikaupunkiin tuntuu hänelle merkitykselliseltä.

– Paluu seuraan, jossa olen viettänyt todella monta vuotta, ja jossa olen saanut jalkapalloilullisen kasvatukseni, merkitsee minulle paljon. On innostavaa päästä työskentelemään ympäristössä, missä olen aiemmin saanut paljon oppia ja kokenut hienoja asioita, Rantanen sanoo HJK:n sivuilla.

– Haluan myös kiittää Ilvestä yhteisestä ajasta. Kokemukset Tampereella ovat auttaneet minua kehittymään ja sieltä jää elämääni ystävyyssuhteita. Nyt olen motivoitunut uudesta haasteesta ja tulen tekemään kaikkeni seuran eteen. Tiedän, että työtä on paljon edessä, hän jatkaa.

Rantanen on pitkän linjan klubilainen, jolla on edessään kotiinpaluu. Alun perin liikuntakoordinaattorina vuonna 2009 HJK:ssa aloittanut Rantanen toimi menestyksekkäästi Klubin junioripuolella valmennuspäällikkönä ja akatemiavalmentajana ennen kuin hän aloitti naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2016.

Päävalmentajana Rantanen luotsasi HJK:n naiset Suomen mestaruuteen kaudella 2019 ja seuraavana vuonna hän nosti HJK Klubi 04:n sarjaporrasta ylemmäs Ykköseen. Sarjanousun jälkeen Rantanen liittyi Toni Koskelan valmennustiimiin HJK:n edustusjoukkueeseen. Edustusjoukkueessa hän valmensi kaudella 2021.

Edustusjoukkueessa vietettyjen kausien jälkeen Rantanen siirtyi naapuriin Oulunkylään IF Gnistanin päävalmentajaksi. Vakuuttavien otteiden jälkeen hänen matkansa jatkui kaudeksi 2024 Ilvekseen, jossa hän saavutti kahden vuoden aikana Veikkausliigassa hopeaa ja pronssia.

Nyt Klubiin palaava Rantanen aloittaa uuden projektin HJK:n päävalmentajana.

– Koen, että minulla on selkeä kuva siitä, minkä suunnan HJK haluaa ottaa. Omassa ajattelussani kaikki lähtee liikkeelle laadukkaasta arjesta, ja edellytykset sen rakentamiseksi ovat erittäin hyvät. Yhteisellä matkalla on edessä varmasti hienoja hetkiä, mutta myös vastoinkäymisiä, joista on pystyttävä nopeasti oppimaan. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan joukkueeseen ja ihmisiin, joiden kanssa tulemme yhdessä tekemään töitä.