Timo Korhone, Adobe Stock, Hyvinkään Tehtaanpuiston Kesä
Junttipoppia omien sanojensa mukaan tekevä Katariina Juselius teroittaa Seiskalle, ettei hän ole ”ilmaisia muoviämpäreitä jakava blondi, vaan artisti, joka rakentaa uraa ja tekee tätä tosissaan”.
elää nyt kahden todellisuuden välissä. Toisaalta hänen tuore kappaleensa Viistoperä94 on noussut nopeasti fanien suosikiksi, ja artisti itse hehkuu ylpeyttä uudesta, rohkeasta suunnastaan.
Video Missit Paula ja Katariina maistelivat alkuvuodesta skumppaa.
– Olen päättänyt tehdä itsestäni junttipopin rinsessan, joka tekee humoristista pophumppaa kehä kolmosen ulkopuolelle.
Mutta vaikka musiikki kulkee, kulissien takana meno on kaikkea muuta kuin kevyttä humppaa.
Katariina Juselius
vain seiskassa
17.6. 06:30
Katariina Juselius: Suhdepaljastus!
Saksaa puhuva mysteerimies on 45-vuotias eli 15 vuotta vanhempi kuin hunajapupu Katariina itse.
Katariina Juseliuksen kasvot ja tyyli tuovat mieleen vanhan ajan James Bond -elokuvien Bond-tytöt.
Atte Kajova
Keikat kunnossa – palkat ei
Katariina paljastaa, että mennyt kesä ei jättänyt pelkästään hyviä muistoja. Show’t oli hiottu viimeistä piirtoa myöten: tanssijat, DJ, koreografiat, asut – koko paketti oli viimeisen päälle.
Karhukirjeet on lähetetty, mutta mitään ei kuulu.
– Halusin antaa yleisölle täyden elämyksen, ja siinä myös onnistuttiin.
Mutta kun lavavalot sammuivat, tapahtui jotain täysin odottamatonta: palkkio jäi tulematta yhdeltä keikalta.
Katariinaa voisi kuvailla Stadissa asuvaksi juntiksi.
Timo Korhonen
– Siitä keikasta, eikä sitä edeltäneestäkään, en ole saanut vieläkään sovittuja korvauksia, vaikka keikoista on kulunut jo kuukausia. Karhukirjeet on lähetetty, mutta mitään ei kuulu.
Artistin turhautuminen kuultaa kilometrien päähän.
En minä ole mikään ilmaisia muoviämpäreitä jakava blondi, vaan artisti, joka rakentaa uraa ja tekee tätä tosissaan.
– Se tuntuu oudolta ja rehellisesti aika lannistavalta.
Katariinan mukaan rästissä on pari tonnia.
Katariinan musiikkivideoista ei viekoittelevuutta puutu.
Laura Iikkanen
Maksoi kaiken itse – mutta itse jää ilman
Katariina painottaa, ettei kyse ole vain rahasta, vaan periaatteesta.
– Maksoin omasta pussistani DJ:n, tanssijat ja kaikki tuotantokulut – ja maksan ne heti, koska arvostan heidän työpanostaan.
Mutta jos artisti itse jää nuolemaan näppejään, alkaa motivaatio hiipua.
– Jos itse jään ilman, alkaa tuntua siltä, että teen enemmän hyväntekeväisyyttä kuin musiikkia.
kotimaa
21.12.2024 16:00
Tällaisena et ole Katariina Juseliusta nähnyt – hurjat kuvat!
Viihteen monitoiminainen yllättää jälleen.
Katariinassa on yhtäältä kosmopoliittia ja samalla maalaisuutta.
Kai Joronen
”En ole mikään ilmaisia muoviämpäreitä jakava blondi”
Lopulta Katariina kiteyttää tunteensa lauseeseen, joka olisi kelvannut sellaisenaan Seiskan otsikoksi.
– En minä ole mikään ilmaisia muoviämpäreitä jakava blondi, vaan artisti, joka rakentaa uraa ja tekee tätä tosissaan.
Nyt Katariina haluaa vain yhtä asiaa.
– On vaikea kerätä inspiraatiota keikkailuun, jos joutuu miettimään, saako siitä koskaan edes palkkaa. Siksi sanon tämän ääneen: rahat tänne ja sassiin!
Seiska tavoitteli useaan otteseen kyseistä tapahtumajärjestäjää, mutta turhaan.
Seiska on nähnyt Katariinan tiimin ja tapahtumajärjestäjän välistä kirjeenvaihtoa maksamattomasta keikkapalkkiosta.
kotimaa
14.9.2024 14:23
Katariina Juselius julkaisi Hesarissa yllättävän ilmoituksen – sensuuri iski!
Missikaunotaren pyyntö evättiin.