Äänekoski|Kyydissä oli kymmeniä oppilaita.
Koululaisia kuljettanut linja-auto ajautui ojaan kyljelleen maanantaiaamuna Äänekoskella.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan ajoneuvossa on ollut kyydissä kymmeniä ihmisiä.
Tämänhetkisen tiedon mukaan joukossa ei ole ainakaan vakavasti loukkaantuneita.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Äänekosken Liimattalantielle noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Pelastustyöt ovat käynnissä onnettomuuspaikalla edelleen.
Linja-autoyhtiö Koivurannan toimitusjohtajan Juha Suokiven mukaan linja-auton kyydissä oli yli 30 peruskoululaista ja toisen asteen opiskelijaa.
”Kaikki oppilaat ovat tulleet ulos autosta, kukaan ei loukkaantunut”, hän sanoo.
Suokivi kertoo linja-auton olleen lähestulkoon paikallaan, kun se lähti luisumaan sivuttain ojaa kohti. Tie on hänen mukaansa erittäin liukas.
Paikalle on lähetetty korvaavaa kalustoa. Oppilaat ja opiskelijat odottavat Suokiven mukaan tällä hetkellä ulkona uutta kuljetusta.