TONTTUAKATEMIA. Minna Koskela. ATTE KAJOVA
ATTE KAJOVA
Kumman kaa -suosikkisarjasta tuttua Minna Koskelaa on nähty viime aikoina Salatuissa elämissä.
tuli koko kansalle tutuksi kanssa käsikirjoittamastaan ja tähdittämästään Kumman kaa -sarjasta vuosituhannen alussa. Sittemmin mittavan teatteriurankin tehnyt näyttelijä on nähty muun muassa Salatuissa elämissä.
Video: Minna Koskela kertoo Tonttuakatemiasta
Lapsikatsojat muistavat Minnan rouva Mantelin hahmosta suositussa Tonttuakatemia-joulukalenterisarjasta, joka palaa nyt kuuden vuoden tauon jälkeen toisen kauden muodossa. Minnalle on ollut itselleenkin yllättävää, kuinka paljon lapset tunnistavat häntä – jopa äänestä.
– Olin ulkona lounaalla ja naapuripöydässä oli kolme alle 10-vuotiasta lasta syömässä perheensä kanssa. Kun aloin puhua, huomasin, kuinka he alkoivat vilkuilla.
Katso kuva
katso
23.9. 14:15
Minna Koskela julkaisi nuoruuskuvan – tunnistaisitko?
Kumman kaa -tähti poseeraa kuvassa uransa alkuaikoina.
– Aluksi ihmettelin, että mikä tässä nyt on, mutta sitten tajusin, mistä he minut tunsivat ennenkaikkea äänen perusteella. Olivat vähän sellaisilla ilmeillä, että tuo ei näytä nyt täysin rouva Mantelilta, Minna nauraa.
Rouva Manteli johtaa rehtori Ruusukaalin kanssa Tonttuakatemiaa.
Hannu Käki/Yle
Ihminen on outo
Minna on tehnyt teatterinkin puolella paljon humoristisia näytelmiä, mutta nyt hän on tekemässä aivan uudenlaista aluevaltausta lavakomiikan saralla.
– Olen alkanut tehdä stand up -keikkoja, muutama on jo takana. Tässä vähän suunnitellaan, että jos saisi kiertuetta aikaiseksi ja Tampereella eräs teatteri on kysellyt vakituisempaan projektiin tämän tiimoilta, Minna vihjailee.
TV
katso
22.3.2023 11:26
Anna: Kumman kaa -sarjassa haluttiin nähdä laihduttamista – näyttelijät kieltäytyivät
– Helppoahan se ei ole olla yksin lavalla, mutta toisaalta mikä tahansa esiintyminen vähän pelottaa minua aina. On kuitenkin ollut todella kivaa kirjoittaa niitä esityksiä, tarkastelen lähinnä sitä, että miksi ihminen on niin outo olento, Minna kertoo.
Joulukalenteri: Tonttuakatemia 2 alkaa 1.12. ja jaksot nähdään kolme kertaa päivässä.
Yllätysuutinen
katso
27.6. 05:00
Yllätysuutinen! Kumman kaa -tähti Salkkareihin
Minna Koskela on Salatut elämät -sarjan mysteerinainen.