Vanhemmat konstaapelit Tuomas Sälkiö ja Ruusa Tiainen ovat virkaiältään Oulun poliisilaitoksen nuorimpia.

Vanhemmat konstaapelit Tuomas Sälkiö ja Ruusa Tiainen ovat virkaiältään Oulun poliisilaitoksen nuorimpia.

Kuva: Paula Tavasti

Tämän vuoden aikana televisiokamerat ovat seuranneet kahden Oulun poliisilaitoksen poliisipartion työtä.

Tammikuussa Nelosella alkavassa Poliisit 24/7-sarjassa ovat mukana vanhemmat konstaapelit Tuomas Sälkiö ja Ruusa Tiainen sekä ylikonstaapelit Jarmo Makkonen ja Sauli Ylikulju, joiden matkassa kulkee poliisikoira Dino eli Timppa. Oulun lisäksi kamerat kuvasivat poliisipartioita Tampereella, Hyvinkäällä ja Kuopiossa.

Sarjaan osallistuvat kertoivat tiedotteessa ajatuksiaan uutuussarjaan osallistumisesta.

Ruusa Tiainen on tullut viime aikoina tutuksi myös Oulun poliisin somekanavilta. Hän on ollut poliisina noin kaksi vuotta. Tiainen kertoo, että sarjan kuvaaminen ja sarjan tuoma julkisuus jännittävät.

– Mutta kameroiden läsnäoloon tottui nopeasti, kun kuvaukset käynnistyivät.

Pian kuusi vuotta poliisina työskennellyt Tuomas Sälkiö halusi mukaan ohjelmaan, jotta saa olla mukana näyttämässä realistista kuvaa poliisin työstä.

– Kuvauksissa ihmisten kanssa tuli monenlaisia kohtaamisia ja osa oli todella innostuneita, kun huomasivat, että käynnissä oli TV-sarjan kuvaukset, Sälkiö sanoo.

Jarmo Makkonen ja Sauli Ylikulju ovat kokeneita poliiseja. Ylikuljulla on kokemusta myös tv-kuvauksista, sillä hän oli mukana useammalla kaudella Poliisit-sarjassa.

– Koen poliisin työn merkityksellisenä ja tärkeänä. Televisiosarjan avulla voidaan näyttää poliisin arkea myös muille ja innostaa nuoria hakeutumaan poliisiksi, Ylikulju sanoo.

Hän sai houkuteltua mukaan myös Makkosen.

– Aika moni tietää jo, että olen poliisi, niin sarjan julkaisua ei auta paljon jännittää, Makkonen kertoo.

Oulun poliisipartion työtä on nähty televisiossa vuodesta 2010 lähtien. Poliisipäällikkö Mika Heinilän kertoo, että päätös lähteä mukaan uuteen sarjaan oli helppo, sillä näkyvyys televisiossa on innostanut monia nuoria hakemaan poliisikoulutukseen.

– Oulun poliisilaitos haluaa olla omalta osaltaan mukana tuomassa poliisin arkea näkyvämmäksi. Meillä on pitkät perinteet jo vanhan Poliisit-sarjan ajalta olla mukana kuvauksissa, joten mietintää ei tarvinnut tehdä pitkään, kun tieto uuden televisiosarjan tekemisestä tuli, Heinilä sanoo.