Järvenpään kaupunki juhlistaa itsenäisyyspäivää perinteeksi muodostuneella konsertilla Järvenpää-talon Sibelius-salissa lauantaina 6.12. klo 13 alkaen. Juhlapäivän tunnelmaan kuljetaan suomalaisten säveltäjänimien musiikilla.
Pianisti Paavo Maijala
Konsertissa kuullaan kaupunginjohtaja Iiris Laukkasen itsenäisyyspäivän juhlapuhe ja jaetaan Järvenpään Seudun Nuorkauppakamarin Vuoden järvenpääläinen -palkinto. Konsertin musiikillisesta osuudesta vastaavat bassolaulaja Aapo Kilpelä ja pianisti Paavo Maijala. Heiltä kuullaan perinteiset, suomalaiset teokset: Joonas Kokkosen sävellys Paavon monologi oopperasta Viimeiset kiusaukset, Heino Kasken Taa saarien päivä painuu op. 45 nro 2, Toivo Kuulan Kesäyö kirkkomaalla op. 6 nro 1 sekä Oskar Merikannon Laatokka op. 83 nro 1. Musiikkiohjelma huipentuu Jean Sibeliuksen Finlandiaan pianisti Paavo Maijalan tulkitsemana. Koko ohjelma päätetään Maamme-lauluun, johon kaikki pääsevät yhteislauluna osallistumaan.
Aapo Kilpelä on järvenpääläinen, Suomen kansallisoopperalla työskentelevä bassolaulaja. Hän teki debyyttinsä oopperalla vuonna 2023 Puccinin Turandot-oopperan Mandariinina. Kaudella 2024 hän esiintyi Madetojan Pohjalaisia-oopperan Karjanmaan Köystinä. Kaudella 2025 hänet on voinut nähdä muun muassa Angelotin roolissa Puccinin oopperassa.
Paavo Maijala aloitti piano-opintonsa Kuopion konservatoriossa. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa professori Erik T. Tawaststjernan oppilaana ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2009. Hänet on palkittu lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä pianokilpailuissa. Maijala on esiintynyt mm. Kuopion kaupunginorkesterin ja Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin solistina. Maijala on toiminut pianonsoiton lehtorina Keskisen Uudenmaan Musiikkiopistossa vuodesta 2012 alkaen.
Tapahtuman kesto on noin 45 minuuttia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja Sibelius-salin paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Konsertin järjestää Järvenpään kulttuuri- ja tapahtumapalvelut.
Tervetuloa juhlistamaan yhdessä itsenäisyyspäivää!
Laulaja Aapo Kilpelä