Viranomaiset ovat pidättäneet paloon liittyen 13 ihmistä epäiltyinä taposta.

11:28•Päivitetty 12:41

Hongkongissa tornitalojen tulipalossa osa rakennustelineissä käytetyistä suojaverkoista ei täyttänyt palonkestävyysvaatimuksia, viranomaiset kertovat.

Viime keskiviikkona syttyneen tulipalon on epäilty saaneen alkunsa alempien kerrosten suojaverkosta, joka oli osa korjaustöitä. Suojaverkosta tuli levisi styroksilevyihin ja bambusta tehtyihin rakennustelineisiin.

– Näytteet, jotka kerättiin seitsemästä eri paikasta, neljän eri rakennuksen ylimmistä, keskellä olevista ja alimmista kerroksista… eivät palonkestävyystestissä täyttäneet vaatimuksia, Hongkongin hallituksen pääsihteeri Eric Chan kertoi tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Palon kuolonuhrien määrä on noussut jo yli 150 ihmiseen. Viranomaiset kertoivat tuoreimmasta uhriluvusta maanantaina.

– Emme voi poissulkea määrän nousevan edelleen, poliisin edustaja Tsang Shuk-yin sanoi tiedotustilaisuudessa.

Viranomaiset ovat pidättäneet paloon liittyen kaikkiaan kolmetoista ihmistä epäiltyinä taposta. Epäillyt, kaksitoista miestä ja yksi nainen, ovat iältään 40-70-vuotiaita.

Palon jälkimainingeissa Hongkongissa on ryhdytty lainvalvonnallisiin toimenpiteisiin kansallisen turvallisuuden takaamiseksi, viranomaiset kertovat.

Hongkongin turvallisuussihteerin Chris Tangin mukaan internetissä on esiintynyt perätöntä kommentointia, jonka yksinomaisena tarkoituksena on hänen mukaansa ollut horjuttaa kansallista turvallisuutta. Operatiivisia yksityiskohtia hän ei tiedotustilaisuudessa paljastanut.