Hondurasissa oikeistolainen Nasry Asfura johti maanantaina presidentinvaaleja, kun äänistä oli laskettuna noin puolet, uutisoivat muun muassa CNN ja AFP.
Kun hieman yli puolet äänistä oli laskettu, 67-vuotias Asfura johti niukasti liberaalipuolueen ehdokasta Salvador Nasrallaa, 72. Asfura oli kerännyt vajaan 41 prosentin kannatuksen ja Nasralla runsaan 39 prosentin äänisaaliin.
Kolmannella sijalla on vasemmistolainen Rixi Moncada, 60, joka edustaa istuvan presidentin Xiomara Castron Libre-puoluetta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmaisi vaalien alla tukeaan Asfuralle. Trump uhkasi leikata Yhdysvaltojen tukea Hondurasille, jos Asfura häviää vaalit.
Trump ilmoitti myös ennen vaaleja armahtavansa Hondurasin entisen presidentin Juan Orlando Hernandezin, joka suorittaa 45 vuoden vankeusrangaistusta Yhdysvalloissa muun muassa huumerikoksista.
Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan myös parlamentti ja sadoittain uusia pormestareita.