Lämpötila etelässä on paikoin jopa yli 35 astetta korkeampi kuin Lapissa, Foreca kertoo.


Lapissa voidaan tiistaina rikkoa kuluvan talven pakkasennätys, –31,6 astetta. Inka Soveri
Sää jatkuu etelässä yhä harmaana, leutona ja vetisenä, kun taas pohjoisessa pakkanen paukkuu ja lumipyryäkin on odotettavissa, Foreca kertoo blogissaan.
– Suomi on vahvasti kahtia jakautunut, blogissa todetaan.
Maanantaina sadealue liikkuu Suomen yli kohti itää. Lunta pyryttää useampi senttimetri varsinkin itärajan tuntumaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Lappiin. Forecan mukaan näillä alueilla on syytä varautua huonoon tai jopa erittäin huonoon ajokeliin.
Ilmatieteen laitos luokittelee ajokelin maanantaina vaaralliseksi Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Koillismaalla.
Erot paisuvat
Tiistaina pakkanen kiristyy kunnolla, varsinkin Lapissa. On mahdollista, että tiistaiaamuna osassa Lappia on jo 30 asteen pakkasia, Forecan blogissa kerrotaan.
– Näyttää siltä, että pakkanen voisi iltapäivän mittaan kiristyä vielä lisää.
Forecan mukaan Lapissa voidaan tiistaina rikkoa kuluvan talven pakkasennätys, –31,6 astetta. Tiistai-illan ja yön aikana lunta pyryttää laajalti 10 cm, paikoin 15–20 cm. Ajokeli voi olla petollisen liukas.
Lämpötila etelässä on paikoin jopa yli 35 astetta korkeampi kuin Lapissa, Foreca arvioi.
Maanantain sääennusteen mukaan kahtiajako säässä jatkuu tulevana viikonloppunakin, mutta vähitellen lämpötilaerot pohjoisen ja etelän välillä tasoittuvat.
Lauantaina, itsenäisyyspäivänä pakkasta voi jo paikoin olla maan keskivaiheillakin. Hajanaiset lumisateet ovat mahdollisia siellä täällä, mutta etelässä ja länsirannikolla sateet ovat myös vettä tai räntää.
Talvisempi trendi näkyy Forecan mukaan alkavan sunnuntaina, mutta ennusteessa on vielä suurta epävarmuutta.
