Torbjörn Törnqvist perusti Gunvorin 25 vuotta sitten venäläisoligarkin kanssa. Nyt yhtiö hakee omien sanojensa mukaan uutta alkua.

Paine Tornjörn Törnqvistin jatkamiselle yhtiössä näyttäisi olleen liian kova. Bloomberg

Teboilista taannoisen ostotarjouksen tehnyt Gunvor-raaka-aineyhtiön toimitusjohtaja ruotsalainen Torbjörn Törnqvist, 72, irtisanoutuu johtotehtävistään ja myy enemmistöosuutensa yhtiöstä. Asiasta uutisoi muun muassa Financial Times.

Myös Törqvistin poika, Fredrik Törnqvist eroaa yhtiön johtoportaasta.

Törnqvist perusti yhtiön yhdessä venäläisoligarkki Gennadi Timtšenkon kanssa vuonna 2000. Timtšenko myi osuutensa vuonna 2014 Törnqvistille.

Nyt Törnqvistin tilalle toimitusjohtajaksi astuu yhtiön Yhdysvaltain toiminnoista vastaava Gary Pedersen. Törnqvist myy pois 86 prosentin osuutensa yhtiöstä.

Yhtiö vihjasi tiedotteessaan Törqvistin eron olevan uusi alku, koska Gunvorin taustalla on epäilty olevan venäläiskytköksiä, jotka ovat lisänneet painetta muuttaa omistuskuvioita.

Gunvor yritti ostaa venäläisöljy-yhtiö Lukoilin ulkomaisia omistuksia, jotka koskivat Suomessa Teboilia. Kauppa sai alkunasa, kun Yhdysvallat ja Iso-Britannia asettivat marraskuussa Lukoilin pakotelistalle.

Gunvor veti ostotarjouksen takaisin, kun epäilykset yhtiön läheisistä Venäjä-suhteista heräsivät.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö kutsui Gunvoria ”Kremlin nukeksi”, ja kertoi, ettei se tulisi ikinä saamaan toimilupaa, jos se ostaisi Lukoilin ulkomaiset omistukset. Financial Times kuvailee tapahtumaa Gunvorin kannalta nöyryytykseksi.

– Menneisyytemme väärinkäsityksistä on tullut mahdoton häiriötekijä, yhtiö kertoi tiedotteessaan.

Kyproslais-sveitsiläinen Gunvor on yksi maailman suurimmista energia-alan toimijoista. Sillä on noin 2 000 työntekijää, ja yhtiön pääoman arvo on yli 6,6 miljardia dollaria eli 5,6 miljardia euroa.